Anja, Anita

Asuminen

Suomi täyttyi katutaiteesta – upeat kuvat valtavan kokoisista seinämaalauksista ympäri maata

Julkaistu:

katutaide
Katutaide on muuttunut marginaalista hyväksytyksi taidemuodoksi.
Useilla paikkakunnilla on tehty tässä kuussa näyttäviä muraaleja eli koko rakennuksen julkisivun kattavia seinämaalauksia. Työt ovat osa syyskuussa järjestettävää UPEA16-katutaidefestivaalia. Sen aikana maailmankuulut katutaiteilijat ovat toteuttaneet näyttäviä töitä esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun, Riihimäelle, Kemiin, Hyvinkäälle, Vaasaan ja Hämeenlinnaan.

– Mukana on sekä kotimaisia että ulkomaisia katutaiteilijoita ja kaikki työt ovat todella upeita ja erilaisia. Suosittelen tutustumaan vaikkapa Vaasan 30 metriin kohoavaan valtavaan hahmoon, joka on tehty vanhan paloaseman torniin, festivaalin tiedottaja Saila Kivelä kertoo Ilta-Sanomille.

Kivelän mukaan suomalaisten suhtautuminen katutaiteeseen on muuttunut radikaalisti. Ennen negatiivista huomiota saanut taidemuoto elää nyt kukoistuskauttaan.

– Muraalit ovat suhteellisen uusi ilmiö Suomessa ja ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, että katukuvassa näkyy muutakin kuin mainoksia, Kivelä kertoo

Katso yllä olevalta videolta, kun taiteilijat kertovat töistään.

Syynä katutaiteen suosioon voivat olla myös esikuvat maailmalta. Berliinissä, Lontoossa, Barcelonassa ja New Yorkissa katutaide voi hyvin.

– Suomalaiset fiilistelevät usein sitä, että kun ulkomailla on tällaista, niin eikö täälläkin voisi olla.

Innostus katutaiteeseen näkyy myös siinä, miten helppoa kaupunkeja oli saada mukaan UPEA16 –festivaalin yhteistyökumppaneiksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Helsinkiä lukuun ottamatta kaikki lähtivät mukaan.

Tarkennettu Kivelän kommenttia. Muraalit ovat suhteellisen uusi ilmiö Suomessa, ei katutaide, kuten aiemmin kerrottiin.

Ota kantaa

Mitä mieltä olet seinämaalauksista?

upeita 82% töhryjä 18%
Ääniä yhteensä 3195

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    2. 2

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    3. 3

      Thaimaan kuningas haudataan – vaikuttaa myös matkailijoiden elämään viiden päivän ajan

    4. 4

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    5. 5

      Asemies ottanut panttivankeja huvikeskuksessa Briteissä

    6. 6

      ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

    7. 7

      Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

    8. 8

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    9. 9

      Suomalaiset Italia-konkarit: Älä ihmettele, jos saat kummallisia katseita tilattuasi cappuccinon ruoan jälkeen

    10. 10

      Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    7. 7

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    10. 10

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    2. 2

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    3. 3

      Thaimaan kuningas haudataan – vaikuttaa myös matkailijoiden elämään viiden päivän ajan

    4. 4

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    5. 5

      Asemies ottanut panttivankeja huvikeskuksessa Briteissä

    6. Näytä lisää