Ursula

Asuminen

Helsinki teki päätöksen yli 250 miljoonan silloista – tältä reitti näyttää ilmasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsinki
Helsingin kaupunginvaltuusto on keskiviikkona tehnyt päätöksen Laajasalon kaupunginosan kantakaupunkiin yhdistävän Kruununsillat-hankkeen toteuttamisesta.
Päätös siltahankkeen toteuttamisesta syntyi kaupunginvaltuustossa äänin 60-6. Päätöstä edelsi pitkä ja värikäs keskustelu, jonka yhteydessä kritisoitiin erityisesti siltahankkeen hintaa.

Yllä olevalta videolta näet, miltä Kruunusillan reitti näyttää ilmasta käsin.

Kruunusillat-hankkeen rakennuskustannusarvio on 259 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi investointeja uuteen raitiovaunuvarikkoon ja -kalustoon tarvitaan arviolta 95–105 miljoonan euron edestä. Infrastruktuurihankkeen kustannusarviota on pidetty kohtuuttomana, sillä samalla summalla olisi mahdollista korjata kymmeniä sisäilmaongelmien vaivaamia homekouluja.

Valmistuessaan Kruunusillat yhdistävät Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman raitiotieyhteydellä osaksi kantakaupunkia.

Hankkeen näkyvin osa on Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren välille rakennettava Kruunuvuorensilta, jonka 1,2 kilometrin kokonaispituus tekee siitä Suomen pisimmän sillan. Vielä toistaiseksi Suomen pisimmän sillan titteliä pitää hallussaan Raippaluodon silta (1 045 metriä).

Hankekokonaisuuteen kuuluu myös kaksi lyhyempää siltaa, jotka yhdistävät Kalasataman kaupunginosan kantakaupunkiin ja Korkeasaaren vastaavasti Kalasatamaan. Hankkeeseen sisältyy uuden, noin 10 kilometrin pituisen raitiotieyhteyden muodostaminen Helsingin keskustan ja Laajasalossa sijaitsevan Yliskylän välille.

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi siltahankkeen jo aikaisemmin elokuussa äänin 13-2. Kruununsiltoja on pidetty keskeisenä Laajasaloon rakenteilla olevan, yli 12 000 asukkaan Kruunuvuoren kaupunginosan sujuvien joukkoliikennepalveluiden näkökulmasta. Nykyisin Laajasalo kytkeytyy osaksi muuta kaupunkia vain yhdellä kaksikaistaisella sillalla ja joukkoliikenteen runkona toimii liityntäbussiliikenne Herttoniemen metroasemalle.

Vaikka uusi siltayhteys lyhentää matka-aikaa Laajasalosta Helsingin keskustaan merkittävästi, on hanketta myös kritisoitu laajasti. Esimerkiksi Helsingin Sanomat arvioi aikaisemmin elokuussa, että hanke ei ole taloudellisesti kannattava. Liikenneväylien kannattavuutta arvioidaan hyöty-kustannusanalyysillä. HS:n mukaan Kruunusillat-hanke jää hyöty-kustannussuhteeltaan selvästi kannattamattomaksi, jos vertailukohtana pidetään vaihtoehtoa siitä, että laajasalolaiset kulkisivat myös tulevaisuudessa busseilla Herttoniemen metroasemalle.

Hanketta on kritisoitu voimakkaasti myös siitä, että siltahanke yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman kaupunkiin ainoastaan raitiotie-, polkupyörä- ja kävely-yhteydellä. Autoliikennettä silloilla ei sallita.

Siltayhteyden pyhittämistä joukkoliikenteelle sekä pyöräilijöille ja kävelijöille on perusteltu sillä, että ajoneuvoliikenteen salliminen sillalla lisäisi ruuhkia Kalasataman ja kantakaupungin alueella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Kruununsiltojen rakentaminen voi alkaa aikaisintaan vuonna 2018, ja liikennöinti koko yhteydellä voi alkaa vuonna 2026.

Laajasalon kantakaupunkiin yhdistävästä siltayhteydestä järjestettiin kansainvälinen siltakilpailu, jonka avulla maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti vaativaan ympäristöön etsittiin parasta ja ekologista ratkaisua. Kilpailun voitti suomalais-brittiläisen WSP Finland -työryhmän ehdotus nimeltä Gemma Regalis.

Alla olevalla videolla näet, mitkä ovat Suomen pisimmät sillat.

Voittaneen ehdotuksen pääsiltana toimii vinoköysisilta, jonka kannatinpylväät eli pylonit kohoavat noin 140 metrin korkeuteen merenpinnasta. Sillan alikulkukorkeus puolestaan on 20 metriä. Ennusteiden mukaan Kruunuvuorenrannan ja Kalasataman valmistuttua uutta raitiotieyhteyttä käyttäisi joka päivä noin 37 000 matkustajaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    7. 7

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    8. 8

      Kiistely Trumpin ja kuolleen sotilaan lesken keskustelusta jatkuu – kansliapäällikköä syytetään nyt valehtelusta

    9. 9

      HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. Näytä lisää