Kasvaako puutarhassasi jokin näistä kolmesta kasvista? Kitke heti pois

Euroopan unionin luettelo haitallisista vieraslajeista tulee voimaan tänään keskiviikkona.

Jättiputkista on ihmisille myös terveydellistä haittaa. Kasvi voi aiheuttaa ihmiselle palovammoja sekä hengitys- ja allergiaoireita. Kuvassa jättiputken torjuntaa Lohjalla.

Luettelossa mainittujen eläinten ja kasvien maahantuonti, kasvattaminen, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty, Maa- ja metsätalousministeriö kertoo tiedotteessa. Tavoitteena on estää haitallisten lajien leviäminen EU-alueella.

Lisäksi Suomella on oma vieraslajilaki sekä kansallinen vieraslajiluettelo.

Haitalliset kasvit kannattaa kitkeä

Euroopan unionin luettelossa on yhteensä 37 lajia. Niistä Suomessa tavattavia kasveja ovat persianjättiputki, armenianjättiputki ja keltamajavankaali. Haitallisia vieraslajeja ei saa tarkoituksellisesti kasvattaa kiinteistöllä.

Haitallinen vieraslaji voi kuitenkin levitä kiinteistölle myös luonnostaan. Kasvien hävittäminen on silloinkin erittäin suositeltava ympäristöteko. Laki ei kuitenkaan siihen velvoita, kuin poikkeustapauksissa.

Lisäksi on tärkeä varmistaa, ettei vieraslaji leviä omalta kiinteistöltä muualle esimerkiksi puutarhajätteen mukana. Vieraslajihavainnot voi ilmoittaa osoitteessa vieraslajit.fi, josta löytyy myös keinoja torjuntaan.

Haitallisiksi vieraslajeiksi katsotaan muun muassa myös supi eli pesukarhu, siperianmaaorava, iso-orava, nutria ja punakorvakilpikonna. Kuvassa punakorvakilpikonna.

Täplärapua saa pyytää, mutta ei istuttaa vesistöihin

Luettelossa on myös eläimiä. Tällainen on esimerkiksi täplärapu, joka katsotaan haitalliseksi vieraslajiksi. Sitä saa kuitenkin edelleen pyytää hyvillä mielin ja nauttia rapujuhlien herkkuna.

Eläviä täplärapuja ei kuitenkaan saa tuoda Suomeen eikä viedä toisiin EU-maihin. Myös täplärapujen istuttaminen vesistöihin on ehdottomasti kielletty.

Haitallisiksi vieraslajeiksi katsotaan muun muassa myös supi eli pesukarhu, siperianmaaorava, iso-orava, nutria ja punakorvakilpikonna. Lemmikkeinä pidettyjä eläimiä, kuten punakorvakilpikonnaa, saa edelleen pitää lemmikkinä niiden luonnolliseen kuolemaan saakka.

Omistajien tulee kuitenkin estää eläinten lisääntyminen ja pääsy ympäristöön.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?