HS: Tällaiset huonekalut eivät kelpaa ihmisille edes ilmaiseksi – kierrätyskeskuksetkin kieltäytyvät ottamasta vastaan - Asuminen - Ilta-Sanomat

HS: Tällaiset huonekalut eivät kelpaa ihmisille edes ilmaiseksi – kierrätyskeskuksetkin kieltäytyvät ottamasta vastaan

Hyväkuntoisetkaan huonekalut eivät aina kelpaa kierrätyskeskuksille uudelleenkäyttöön, Helsingin Sanomat uutisoi.

Kierrätykseen vietävien huonekalujen tulisi olla uusiokäyttöön sopivia. Kuvituskuva.

28.7.2016 13:51

Sisustustyylin muuttumisen myötä huonekalujen kysyntä on muuttunut, eikä kaikille huonekaluille ole kuluttajien keskuudessa kysyntää.

– Valitettavasti tulee viikoittain tilanteita, joissa emme pysty asiakkaan tarjoamia huonekaluja ottamaan vastaan, SPR:n Kontti-myymälätoiminnan johtaja Leevi Heimonen kertoo Helsingin Sanomille.

– Esimerkiksi isoja ja hankalia mittatilaushyllyköitä emme pysty vastaanottamaan. Myös erikoisemmat huonekalut, kuten vesisänkyjen kehikot ovat huonekaluja, joille ei ole kysyntää.

Heimonen pitää tyypillisinä ongelmatuotteina myös runkosänkyjä ja patjoja.

Pienempiä huonekaluja halutaan

Nykyään halutaan pienempiä huonekaluja. Isot eivät aina kelpaa ihmisille. Kuvituskuva.

Ilmiö tunnetaan myös Turun Ekotorilla. Markkinointivastaava Saara Isakssonin mukaan epähaluttuja ovat isot toimistokalusteet ja valtavat kirjahyllyt. Trendit muuttuvat sisustuksessakin. Isakssonin mukaan nykyään halutaan pienempiä huonekaluja.

Kierrätykseen vietävien huonekalujen tulisi Isakssonin mukaan olla uusiokäyttöön sopivia.

– Sellaisille huonekaluille, jotka eivät liiku, on oikea paikka materiaalikierrätys. Jos joukossa on esimerkiksi huonokuntoinen työpöytä, josta näemme, että se ei mene eteenpäin, perimme siitä käsittelymaksun. Se kattaa käytännössä kaatopaikkakulut, Isaksson kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?