Hilma

Asuminen

Eero ja Helinä ostivat mökin Virosta 13 vuotta sitten: Arvasimme, että kun maa pääsee EU:n jäseneksi, hinnat nousevat

Julkaistu:

kesämökki
Kangasalla asuvilla Eero ja Helinä Vaarmalla on ollut kesämökki Viron Saarenmaalla 13 vuotta.
Kaikki lähti siitä, kun ystävä soitti ja pyysi kyläilemään Saarenmaalle.

– Olimme siellä muutaman päivän. Ihastuimme ikihyväksi, Eero Vaarma, 71, muistelee.

Eero Vaarma lähti myöhemmin saarelle talkooavuksi. Hän soitti kotiin vaimolleen ja ilmoitti, että hän on ostanut 2,4 hehtaarin tontin. Metsäpalsta sijaitsee Saarenmaan Mustjalan kunnassa.

Vaarmat pitivät kiirettä uuden mökin rakentamisessa vuoden 2003 lopussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Arvasimme, että kun Viro pääsee seuraavana vuonna EU:n jäseneksi, hinnat nousevat.

80 neliön mökissä on kaikki mukavuudet. On juokseva vesi, sähkölämmitys, varaava vuolukivitakka, ilmapumppu.

Kyläläiset ottivat omikseen

Mökkeilyn yksi hankaluus on pitkä matka. Saarenmaalle menoon pitää varata koko päivä.

Nykyisin Vaarmat viettävät Saarenmaalla kerrallaan viikon tai kaksi.

Saarenmaalle eläkeläisparikuntaa vetävät ihmiset ja luonto. Saarenmaalaiset ovat kuin Suomen karjalaiset, iloisia ja ihmisrakkaita.

– Kyläläiset ovat ottaneet meidät omikseen ja kutsuvat juhliinsa.

Saarenmaan mökillä aika kuluu tonttia raivatessa, kiviaitaa rakentaessa, marjastaessa. Saarenmaalta Vaarmat poimivat mustikat, karpalot, puolukat.

– Olen aloittanut uuden harrastuksen: metsästyksen.

Metsästysseuraan pääseminen on suuri kunnianosoitus. Eero Vaarma on seuran ensimmäinen ulkovirolainen jäsen. Seuraan ei ole hyväksytty edes tallinnalaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    2. 2

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    6. 6

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    7. 7

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    8. 8

      Seija Kinnunen tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Huojentavia tietoja Krista Pärmäkosken terveydestä – kahdella muulla suomalaishiihtäjällä ongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    2. 2

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    6. Näytä lisää