Sebastian

Asuminen

Asiantuntija: Taloudellinen riippumattomuus ei tarkoita, että myyt omaisuutesi – ”Kun rahat loppuvat, olemme jälleen nollapisteessä”

Julkaistu:

talous
Talousasiantuntija Terhi Majasalmi kertoo, mitä on taloudellinen riippumattomuus.
Rahasta, oman talouden hoidosta ja pitkäjänteisestä vaurastumisesta puhutaan Suomessa yhä enemmän. Ero on valtava, jos vertaa aikaa viiden, kymmenen vuoden taakse. Itse olen tästä kehityksestä hyvin mielissäni. Vaikka raha ei ole tärkein asia elämässä, se vaikuttaa meille tärkeisiin asioihin.

Siksi on todella hyvä, että asioista keskustellaan, jotta ihmiset saavat ideoita ja ajatuksia hyödynnettäväksi omassa elämässään ja innostuvat kehittymään vielä paremmiksi.

Kiinnostavat, suosiota kasvattavat ilmiöt lisäävät palveluntarjontaa asiasta kiinnostuneille. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että vaikka palveluja tarjotaan, se ei vielä suoraan ole todiste siitä, että tarjoajien osaaminen olisi riittävällä tasolla. Tämä pätee kaikilla aloilla.

On oikeastaan hyvä aluksi suhtautua kriittisestikin ja tutustua useamman tahon ajatuksiin ja palvelujen sisältöihin, ettei tule harhaosumia. Tietoa kannattaa hakea ja kerätä hyvin laaja-alaisesti. Varsinkin oppimisen alussa tämä on tärkeää, kun oma osaaminen on ohutta ja tiedon hyvyyttä on vaikeampi tunnistaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tätä on taloudellinen riippumattomuus

Otetaan esimerkkinä taloudellinen riippumattomuus. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa tilannetta, jossa varallisuuden tuotot kattavat elämisen kustannukset lopun elämää. Kuitenkin numerot voivat vaihdella ihmisestä riippuen.

Elämisen kustannukset ovat erilaiset, koska arvostamme eri asioita ja tämä näkyy kulutustottumuksissamme. Lisäksi olemme sijoitustaidoiltamme eri tasolla, jolloin taitavammat saavat paremman tuoton ja näin pystyvät saamaan enemmän euroja pienemmällä pääomalla.

Taloudellinen riippumattomuus ei esimerkiksi tarkoita sitä, että myyt omaisuutesi, maksat velkasi ja rahoitat näiden erotuksella elämääsi niin pitkään kuin mahdollista. Kun rahat loppuvat, olemme syöneet varallisuuden, jonka olemme siihen mennessä keränneet ja olemme jälleen nollapisteessä.

Nettovarallisuus (varat –velat) suhteutettuna kuukausittaisiin kustannuksiin kertoo, kuinka monta kuukautta voit elää tietyllä elintasolla tekemättä töitä. Kun joku tavoittelee taloudellista riippumattomuutta, mutta päätyy syömään oman varallisuutensa, niin lopputuloshan on aivan eri, mitä tavoiteltiin. Ei ole yhdentekevää, mitä merkityksiä sanoille annetaan.

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    5. 5

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Riita siirtolaisista johti umpikujaan – tästä on kyse Yhdysvaltojen hallinnon sulkemisessa

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Ellen Jokikunnas ei aikonut koskaan naimisiin – Jari-puoliso empi kosintaansa vuosia: ex tempore -häät olivat ainoa vaihtoehto

    10. 10

      Hollywood-tähti Ewan McGregor hakee avioeroa – 22 vuoden liitto ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    6. 6

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    9. 9

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    10. 10

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    5. 5

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    6. Näytä lisää