Laura

Asuminen

Kesäkukat ovat vielä keväällä kylmänarkoja – tämän päivämäärän jälkeen ne pärjäävät ulkona vuorokauden

Julkaistu:

kesäkukat
Pihalla-palstalla vastataan lukijoiden puutarhaan liittyviin kysymyksiin. Tällä kertaa asiantuntija kertoo, miten hyvin eri kesäkukat kestävät kylmää.
Kysymys: Joko kukat voi istuttaa?

Kaipaisin pihaani taas iloista väriloistoa, siis kesäkukkia. Uskaltaako kesäkukat istuttaa jo ulos?

Vastaus: Kesäkukilla saat väriä ja piristystä kaikkialle puutarhaan, terasseille ja parvekkeille. Kasvupaikalla ei oikeastaan ole mitään väliä, kunhan valon määrä on sopiva. Säännöllisesti kasteltuina ja lannoitettuna ne kukkivat runsaasti ja intensiivisesti koko kesän!

Valitse mieleisesi kasvit siis tulevan kasvupaikan sekä sopivan hoidontarpeen perusteella. On turha haaskata rahojaan auringossa viihtyvään kasviin ja laittaa se varjopaikkaan – tai hankkia nyppimistä ja tasaista kastelua vaativa laji, jos ei ehdi sitä säännöllisesti hoitamaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdistele rohkeasti eri lajeja ja kasvutavaltaan erilaisia kasveja. Sekaan voit istuttaa myös yrttejä ja vihanneksia, monivuotisia kasveja tai vaikka huonekasveja! Tärkeintä on että ne viihtyvät samanlaisissa olosuhteissa.

Kesäkukat ovat keväällä kylmänarkoja kasvettuaan kasvihuoneiden lämpimän kosteissa olosuhteissa. Kevään istutuksiin kannattaakin valita pientä pakkasta sietäviä lajeja, esimerkiksi orvokkeja ja monivuotisia kasveja, vaikkapa pieniä havuja. Pientä pakkasta kestäviä ryhmäkasveja ovat myös lemmikki, kelloköynnös, punakosmos, neilikat, verbena, hopeavillakko ja hopeakäpälä.

Osa kasveista karaistuu kesän myötä ja kestää syksyllä enemmän kylmää kuin keväällä (mm. marketta). Voit viedä aremmat kasvit ulos suojaisaan paikkaan toukokuun aurinkoisina päivinä, mutta istuttaa/jättää yöksi ulos vasta yöhallojen mentyä varmasti ohi (tarvittaessa voit vielä harsolla suojata yöksi). Perinteisesti kesäkuun 10. päivää on pidetty rajana, jonka jälkeen kesäkukat pärjäävät ulkona vuorokauden.

Lue lisää kesäkukista!

Kaipaatko neuvoja pihaan ja puutarhaan liittyvissä asioissa? Tällä palstalla vastataan lukijoiden kysymyksiin. Vastaajana Puutarha.netin päätoimittaja, puutarha-alan asiantuntija Saija Rimpelä.

Kysymyksesi voit jättää sähköpostitse osoitteeseen kysymys@puutarha.net tai puutarha.netin Kysy, niin vastaamme -palstalle. Puutarha.net ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    2. 2

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    3. 3

      Teinipoikia syytetään toisen äitiin ja isäpuoleen kohdistuvan väkivaltarikoksen valmistelusta – tällaiset ovat epäiltyjen taustat

    4. 4

      Ninan, 25, yläosaton kansikuva hyllytettiin, koska hän ei mahtunut ”nollakokoon” – rehellistä tilitystä ylistetään: ”Olet todellinen esikuva”

    5. 5

      Jari Mönkkönen palkittiin Vuoden esikuvana – koskettava kiitospuhe: ”Kun olin tajuttomana, hän kävi joka päivä katsomassa”

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    8. 8

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    9. 9

      Urheilutähtien upeat juhlatyylit – katso säihkyvät kuvat Urheilugaalan punaiselta matolta

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    5. 5

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    6. 6

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    7. 7

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    8. 8

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    9. 9

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    10. 10

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    2. 2

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    3. 3

      Teinipoikia syytetään toisen äitiin ja isäpuoleen kohdistuvan väkivaltarikoksen valmistelusta – tällaiset ovat epäiltyjen taustat

    4. 4

      Ninan, 25, yläosaton kansikuva hyllytettiin, koska hän ei mahtunut ”nollakokoon” – rehellistä tilitystä ylistetään: ”Olet todellinen esikuva”

    5. 5

      Jari Mönkkönen palkittiin Vuoden esikuvana – koskettava kiitospuhe: ”Kun olin tajuttomana, hän kävi joka päivä katsomassa”

    6. Näytä lisää