Asiantuntija kertoo, minkälainen polttopuu sopii parhaiten mökkisaunaan – näillä ei mitään asiaa pesään

Asiantuntijan mukaan vääränlaisen puun laittaminen pesään voi pahimmillaan rikkoa kiukaan.

Polta pesässä niin kuivaa puuta kuin mahdollista.

24.5.2016 15:01

Koivua pidetään parhaana polttopuuna, sillä sitä tarvitaan lämmittämiseen tiheytensä vuoksi muita puita vähemmän. Koivuun liittyy kuitenkin ongelma. Jos saunassa polttaa pelkkää koivua, hormi nokeutuu nopeammin, mikä voi aiheuttaa nokipalon.

Ongelmatonta ei ole pelkän kuusenkaan käyttäminen, sillä se pihkaa pesän.

– Myöskään maalatulla puulla, vanerilla, laminaatilla, kestopuulla tai muutoin kemiallisilla aineilla käsitellyllä puulla ei ole mitään asiaa saunan pesään. Niiden polttaminen nostaa palamislämpötilaa, mikä voi pahimmillaan jopa rikkoa kiukaan. Myös päästöjen määrä nousee huomattavasti, Harvian saunatehtaan johtaja Vesa Vehmaa kertoo tiedotteessa.

Puusaunan pesässä kannattaakin Vehmaan mukaan polttaa sekapuuta, sillä se pitää hormin puhtaana.

Jos saunassa polttaa pelkkää koivua, hormi nokeutuu nopeammin.

Vältä märkää puuta

Jotta tuhka pääsee putoamaan tuhkaluukkuun, saunassa poltettavat puut kannattaa pilkkoa samanpituisiksi kuin arina on. Arinalla tarkoitetaan tulipesän säleikkömäistä pohjaa.

Lisäksi puun pitää olla niin kuivaa kuin mahdollista, mieluiten edelliskesänä tai aiemmin pilkottua. Puun kuivuminen kestää kesällä katoksen alla vähintään kaksi kuukautta. Jos saatavilla ei ole kuin kosteita puita, ne kannattaa pilkkoa pienemmiksi.

– Jos poltat saunan pesässä märkää puuta, valtaosa palamisessa syntyvästä energiasta kuluu vesihöyryn haihduttamiseen. Tällöin puut palavat normaalia matalammassa lämpötilassa. Märkä puu palaa epäpuhtaasti ja aiheuttaa enemmän hiukkaspäästöjä. Märän puun polttamisen seurauksena tulisijat ja hormit rapautuvat ennenaikaisesti ja hormeihin myös kertyy niin sanottua kiiltonokea. Kiiltonoki voi syttyä itsestään ja aiheuttaa hormiin nokipalon, Vehmaa varoittaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?