Saana, Saini

Asuminen

Kuva: 20-senttinen rotta odotti Mariaa kotipihalla – 2,5-vuotias Vili teki tunkeilijasta selvää

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsinkiläinen Maria Ylander oli palaamassa kahden koiransa kanssa iltalenkiltä takaisin kotiin, kun hän kohtasi siimahäntäisen yllätyksen.
Kotipihaan päästyään Maria Ylander päästi tuttuun tapaan koirat vapaaksi.

Pihalla Mariaa ja koiria odotti siimahäntäinen yllätys.

– En ollut sitä aiemmin nähnyt, mutta kun menin koirien perässä, näin toisen suussa rotan, Ylander kertoo.

Rotan kimppuun oli ensimmäisenä ehtinyt 2,5-vuotias mäyräkoira Vili.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ylanderin mukaan siimahännällä oli pituutta noin 20 senttimetriä.

– Se kuoli varmaan siihen, kun koirat napsauttivat sen selkärangan katki. Tuollaisella mäyräkoirallakin puruvoimaa kuitenkin on.

Rotta ei näyttänyt sairaalta ja sen turkki oli hyvässä kunnossa. Lisäksi se näytti siltä, että ruoka olisi maistunut.

Vaikka rottia on ympäri Helsinkiä, ei jyrsijää ole aiemmin näkynyt Ylanderin pihalla.

– Joskus on roskakatoksessa ehkä jotain näkynyt, mutta en tiedä, onko kyseessä ollut rotta. Mutta ei meidän pihalla, citykaneja enemmänkin, mutta rottia ei koskaan.

Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttosen mukaan pihalta löytynyt rotta on varsin normaalikokoinen.

– Pyytäjän ilmoittamat mitat, 20 senttimetriä pitkä ja puoli kiloa painava, ovat normaalit aikuiselle rotalle, Henttonen sanoo.

Vaikka rottia harvemmin näkee, niitä liikkuu esimerkiksi viemäreissä hyvinkin runsaasti. Rottien tarkkaa määrää on kuitenkin vaikea arvioida.

– Tuholaisfirmojen edustajat ovat joskus sanoneet, että rottia on Helsingissä yhtä paljon kuin ihmisiä. Välillä kuulee näitäkin tarinoita, että rotta on kurkistanut vessanpytystä. Tällaiset tapahtumat ovat kuitenkin harvinaisia, Henttonen kertoo.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    3. 3

      Valtakunnansyyttäjä Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkarikokseen

    4. 4

      Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

    5. 5

      Prinssi William tulee Suomeen

    6. 6

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    7. 7

      VV-Autolla poikkeuksellinen kampanja: Yli 60000 kilometrin edestä ilmaista polttoainetta ja päälle vielä ylimääräinen 2500 euron alennus

    8. 8

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun asukkaat hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

    10. 10

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    7. 7

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    8. 8

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    9. 9

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    10. 10

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

    3. 3

      Valtakunnansyyttäjä Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkarikokseen

    4. 4

      Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

    5. 5

      Prinssi William tulee Suomeen

    6. Näytä lisää