Ihmetystä herättänyt mökki Kehä 1:n varrella on purettu – MTV: asukas esiintyi Karpolla on asiaa -ohjelmassa

Pieni mökki sijaitsi Kehä 1:n varrella. Hannu Karpo haastatteli mökin asukasta vuonna 2001, MTV kertoo.

Kehä ykkösen varrella, lähellä Hämeenlinnanväylän liittymää nököttänyt ränsistyneen näköinen mökki on purettu, kertoo Helsingin rakennusviraston projektinjohtaja Jukka Tarkkala.

– Aamulla, kun ajoin siitä ohitse, niin se näytti olevan purettu.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen MTV:n torstaiaamuna julkaistun uutisen mukaan mökin oveen oli ollut kiinnitettynä purkuilmoitus.

Mökissä on asunut tiettävästi omissa oloissaan viihtynyt mies. Viimeisin havainto miehestä vaikuttaisi olevan ennen rakennustöiden aloittamista järjestetyssä infotilaisuudessa. Mies oli kertonut infossa olleelle arkeologian harrastajalle kokeneensa tilanteen pelottavaksi.

– En ole koskaan nähnyt häntä, eivätkä työmiehetkään nähneet häntä mökillä, Tarkkala kertoo.

Tältä mökki näytti ennen kaivurin tuloa.

Rakennustyöt alkoivat maaliskuun alussa ja ne kestävät ensi vuoden loppuun asti.

MTV kertoo Hannu Karpon vierailleen mökin asukkaan luona ohjelmassaan vuonna 2001. Asukas kertoi tuolloin Karpolle, että oli löytänyt mökin sattumalta. Asukkaan mukaan mökki piti hänet kiinni elämässä, sillä se pysyi lämpimänä ja siellä pystyi harjoittelemaan kitaransoittoa.

– Ne (lauluni) on sellaisia rakkauslauluja. Menetettyjä rakkauslauluja ja nopeampia rakkauslauluja, sellaisia että ”minäpä löysin uuden naisen”. I love you, asukas kertoi MTV:n mukaan Karpolle

Karpo palasi mökille vuonna 2009. Mökin savupiipusta kohosi savua. Kävi ilmi, että mies oli välillä asunut Ruotsissa vastaavassa hökkelissä. Haastattelua ei hän enää halunnut antaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?