Ismo

Asuminen

HS: Pienituloisten asunnoissa usein kallein vuokra, Kuluttajaliitto pöyristyi – ”Täysin kestämätöntä”

Julkaistu:

vuokra-asunnot
Korkotuettujen vuokra-asuntojen, kuten VVO:n, Saton ja Ovenian vuokrat ovat nousseet osin jopa vapaarahoitteisia asuntoja korkeammiksi, Helsingin Sanomat uutisoi.
Havainto perustuu Kuluttajaliiton tekemään vertailuun, jossa vertailtiin 12 vuokrataloyhtiön halvimpia vuokra-asuntoja, HS kirjoittaa.

Tilanne on nurinkurinen, sillä korkotuetun asuntotuotannon alkuperäinen idea on ollut tarjota pienituloisille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

Vertailun mukaan esimerkiksi Espoossa yhtiöiden vapaarahoitteiset kaksiot olivat halvempia kuin korkotuetut kaksiot edullisimmissa kohteissa. Helsingissä sen sijaan edullisten kohteiden vuokrat olivat tuetuissa ja vapaarahoitteisissa asunnoissa keskimäärin samalla tasolla.

Yksityiseltä halvimmalla

Tilastokeskuksen mukaan keskimääräiset neliövuokrat ovat pääkaupunkiseudullakin korkotuetuissa asunnoissa selvästi halvempia kuin vapaarahoitteisissa asunnoissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Mutta halusimme katsoa nimenomaan, millä hinnalla asunnon voi saada halvimmillaan, eli vertasimme edullisimpien tarjolla olevien asuntojen vuokria, Kuluttajaliiton kuluttajan talouden asiantuntija Paula Pessi kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Yksi vertailun yllättävimmistä havainnoista oli, että usein halvimmat hinnat löytyivät puhtaasti yksityisiltä vuokranantajilta.

Esimerkiksi Vantaan Koivukylässä VVO:n korkotuettu 75 neliön kolmion vuokra oli 1 157 euroa, VVO:n vastaava vapaarahoitteinen kolmio maksoi 1 002 euroa ja yksityiseltä kolmion olisi saanut vuokralle 900 eurolla.

– Tämänhän pitäisi olla juuri päinvastoin. Tällainen kehitys on täysin kestämätöntä asuntopolitiikan kannalta, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling sanoo lehdelle.

Hurjia korotusehtoja

IS:n selvityksen mukaan Suomen suurin yksityinen vuokranantaja VVO on nostanut vuokria peräti 12 vuotta peräkkäin. VVO-yhtymä on nostanut samaan aikaan tasaisesti osinkoaan vuodesta 2004 – poikkeuksena vuosi 2008, jolloin osinko laski edellisvuodesta.

Osinkojen kanssa lähes samaa tahtia ovat nousseet myös VVO:n asukkailtaan perimät vuokrat. 12 vuoden tarkastelujaksolla VVO on nostanut vuokriaan jokaisena vuonna.

Vuokra voi nousta merkittävästi muutamassa vuodessa myös vuokrasopimusten hurjien korotusehtojen myötä. Esimerkiksi isot vuokrataloyhtiöt VVO ja Sato ovat varanneet itselleen oikeuden korottaa vapaarahoitteisten asuntojen vuokria viisi prosenttiyksikköä yli yleisen inflaatiokehityksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Kaksi teinipoikaa ryöstettiin aseella uhaten Helsingin Kannelmäessä

    3. 3

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    4. 4

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    7. 7

      Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

    8. 8

      Plusmalli Marjaana Lehtinen poistatti roikkuvaa ihoa vatsastaan 2 kiloa – leikkaus hirvittävällä tavalla pieleen

    9. 9

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    10. 10

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    2. 2

      Kaksi teinipoikaa ryöstettiin aseella uhaten Helsingin Kannelmäessä

    3. 3

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    4. 4

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. Näytä lisää