Heikki, Henna

Asuminen

Työntekijöillä ei varaa asua Helsingissä – työnantaja päätti rakentaa oman kerrostalon

Julkaistu:

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri rakennuttaa työntekijöille satakunta vuokra-asuntoa Helsingin Jätkäsaareen. Kohtuuhintaisten asuntojen toivotaan houkuttelevan uusia työntekijöitä.
HUS ryhtyi rakennuttamaan, koska pääkaupunkiseudun korkeat vuokrat voivat tuottaa varsinkin yksin asuville ongelmia naisvaltaisella alalla. Asunto Helsingissä saattaa lohkaista ison siivun esimerkiksi siivoojan, hoitajan, keittiötyöntekijän tai vaikkapa laboratorion ja sairaalatekniikan väen palkasta.

Kohtuuhintaiset asunnot helpottavat rekrytointia ja sitouttavat nykyisiä työntekijöitä, uskoo asuntopalvelupäällikkö Mika Strengell HUS-kiinteistöistä.

– Tämä on yksi porkkana varsinkin erikoissairaanhoidon henkilöstölle, joka muuttaa työn perässä muualta Suomesta. Pääkaupunkiseudun vuokrataso on monelle aika järkytys, Strengell kertoo Ilta-Sanomille.

Jätkäsaareen rakennettavien asuntojen on määrä valmistua loppusyksystä 2017. Suurin osa 98 asunnosta on yksiöitä ja pieniä kaksioita, ja vuokraksi arvioidaan noin 16,90 euroa neliömetriltä. Keskimääräisen 42 neliön kaksion vuokra-arvio olisi siis reilut 700 euroa kuukaudessa. Asunnot annetaan vuokralle enintään viideksi vuodeksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen neliövuokra Helsingissä oli viime vuoden lopussa 21,75 euroa yksiöissä ja 16,57 euroa kaksioissa. Luvussa ovat mukana kaikenikäiset ja kaikkialla Helsingissä sijaitsevat asunnot.

Mika Strengellin mukaan etusijalla ovat ne työntekijät, jotka ovat ilman asuntoa työpaikkakunnalla. Jätkäsaareen toivotaan myös autottomia asukkaita, koska autopaikkoja on vain vähän.

HUS:llä on ennestään noin 1 400 työsuhdeasuntoa, joista runsas kolmannes on Helsingissä. Uusia asuntoja ei kuitenkaan ole rakennutettu pariinkymmeneen vuoteen.

Myös Munkkiniemen Niemenmäkeen, jossa HUS:llä on asuntoja jo ennestään, on parhaillaan suunnitteilla uusia henkilöstöasuntoja.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    2. 2

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    6. 6

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    7. 7

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    8. 8

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    9. 9

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    10. 10

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    9. 9

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    2. 2

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    6. Näytä lisää