Rasmus, Asmo

Asuminen

Pyyhkeitä! Tom of Finland -tuotteiden ilmaisjako aiheutti ryntäyksen – kaikki jäivät toistaiseksi ilman

Julkaistu:

Jonotus
Helsingin Eteläesplanadilla jonottaneet jäivät toistaiseksi ilman pyyhkeitä kuljetusongelmien vuoksi.
Tekstiiliyritys Finlayson levitti keskiviikkona hyvää joulumieltä jakamalla 2000 kappaletta Tom of Finlandin kuvalla varustettuja Tom Time -keittiöpyyhesettejä.

Finlayson päätyi jakamaan tiistaina Suomeen saapuneen pyyhe-erän ilmaiseksi, sillä tuotteet eivät läpäisseet yrityksen tiukkoja laatuvaatimuksia. Finlayson kertoi pyyhkeiden jakamisesta Helsingin Sanomien kannessa, jossa välitettiin myös anteeksipyyntö Espanjasta saapuneeseen tuote-erään kohdistuneesta laatuongelmasta.

Tieto ilmaispyyhkeistä sai kymmenet ihmiset jonoon Helsingin Eteläesplanadilla sijaitsevan Finlaysonin myymälän edustalle jo varttia ennen liikkeen avaamista. Kun henkilökunta avasi ovet aamukymmeneltä, kasvoi jono hetkellisesti niin pitkäksi, etteivät kaikki Tom Time -pyyhkeistä kiinnostuneet mahtuneet liikkeen sisään.

Kaikki Eteläesplanadin myymälään saapuneet joutuivat kuitenkin poistumaan paikalta ilman Tom Time -pyyhkeitä, sillä liikkeeseen varattu 250 kappaleen pyyhesettierä jäi kuljetusongelmista johtuen matkalle. Finlayson lupasi toimittaa pyyhkeet halukkaille postitse.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila ei yllättynyt Tom Time -pyyhkeisiin kohdistuneesta valtavasta mielenkiinnosta.

– Tom of Finland -tavarat ovat yrityksen 10. myydyimpien tuotteiden joukossa. Tuote on hyvä ja ajankohtainen, kun puhutaan suvaitsevaisuudesta vihan kyllästämässä maailmassa. Suomalaiset ovat paljon suvaitsevaisempia kuin yleisesti kuvitellaan.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Finlaysonin liike ei ollut ainoa paikka, jossa ilmaiset Tom Time -pyyhesetit saivat aikaiseksi yleisöryntäyksen. Kurttilan mukaan esimerkiksi Itäkeskuksessa oli heti aamukymmenen jälkeen käynnissä ”melkoinen hässäkkä”.

– En usko, että jonoja olisi syntynyt, jos olisimme jakaneet tavallisia pyyhkeitä, Kurttila arvioi Tom of Finlandin vetovoimaa.

Useat ilmaispyyhkeiden Etelä-Esplanadille houkuttelemista asiakkaista kertoivat suunnittelevansa Tom Time -setin ottamista käyttöön heti, kun tuote kolahtaa postiluukusta kotiin.

– Vitsikkäänä joulupyyhkeenä sitä ajattelin. En kenellekään muulle jaksaisi jonottaa sitä, Matti Nikolainen totesi.

Ilkka Palmrothia pieni laatuvirhe ei tuntunut haittaavan, sillä vain toinen pyyhkeistä otetaan käyttöön.

– Se kestää, minkä kestää. Toinen jää pakettiin ja on historiankirjoissa sitten myöhemmin.

Koska joulu alkaa olla jo ovella, ei olisi ihme, jos osa keskiviikkona jaetuista ilmaispyyhkeistä päätyisi lahjapaketteihin. Näin suunnitteli esimerkiksi Katriina Rosavaara.

– Ne ovat niin hienoja, että voihan niitä ostaakin, hän suunnitteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    2. 2

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    3. 3

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    4. 4

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    5. 5

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    6. 6

      Trumpin pois potkiman FBI-johtajan mystinen Twitter-tili paljastui – villit veikkaukset alkoivat välittömästi

    7. 7

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    8. 8

      Huippulupaus kaatoi kaljaa pikkukylässä kaksi viikkoa sitten, nyt miljoonat tunnistavat hänet – ”Mitä tähän sanoisi”

    9. 9

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    10. 10

      Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    6. 6

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    7. 7

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    2. 2

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    3. 3

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    4. 4

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    5. 5

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    6. Näytä lisää