Tämä Arabian klassikkoastia menetti yllättäen arvonsa – yksi pisimpään myynnissä olleista

Pelkistetyn muotoilun Suomessa Myrna-astiasto on helppo huomata. Niin kahvipöydässä kuin astiakaupassa. Etenkin jälkimmäisissä siitä on nyt runsas tarjonta.

Myrna-astiasto menetti suosionsa.

28.9.2015 14:02

Mitä tästä Myrnan tarjonnasta voi päätellä? Kysyimme asiaa kahdelta antiikkikauppiaalta.

Myrnaa on nyt hyvin tarjolla, toisaalta sillä on tasainen kysyntä, vakuuttelevat Astiataivaan Tuulikki Räikkönen ja Astialiisan Tiina Westerlund. Molemmat naiset toimivat yrittäjinä vanhoja astioita myyvissä liikkeissään.

Niissä on myytävänä runsaasti tätä kultareunaista, ruskeakukkaista Myrna-sarjaa – joka voi olla nykyisin liian koristeellinen moderneihin koteihin.

– Nuoriso ei tällä hetkellä innostunut sarjasta, mutta siihenkin löytyy syy: se vaikuttaa, miten kotona on kerrottu ja käytetty Myrna-astiastoa. Ja onko se ollut pyhäkalusto vai arkikäytössä, Tuulikki Räikkönen kertoo.

Astialiisan Westerlund kertoo syyt, miksi Myrna innostaa silti joitakin.

– Meiltä useimmin haetaan täydennyksiä esimerkiksi perittyyn ja lahjaksi saatuun astiastoon. Kun tarvitaan juhliin muutama kuppi lisää tai pari on mennyt ajansaatossa rikki. Kysyntää on myös esimerkiksi kukkamaljakoille, Westerlund sanoo ja jatkaa:

– Vaikka kahvikuppien käyttö arjessa on vähentynyt mukien vallatessa kuivauskaappimme, ne kuuluvat edelleen jokaisen kodin varustukseen.

Arabian tuotannossa Myrna on ollut yksi pisimpään olleista astiastoista, vuodesta 1938 vuoteen 2005. Kuppipari maksaa normaalisti Astialiisassa 19,50 euroa ja Astiataivaassa 20-25 euroa.

– Se on uuden Arabia-tuotannon edullisimpien kuppien tasoa. Hyväkuntoiset 1930-luvun Myrna-kupit ovat hieman arvokkaampia, Westerlund sanoo.

Lue alkuperäinen artikkeli ET-lehdestä:

”Tästä syystä 55+-naiset haluavat myydä Myrna-astiansa”

Lisää aiheesta:

"Älä jätä tätä perinnöksi” – katso pysäyttävät ennen ja jälkeen –kuvat

"Näistä maksetaan yllättävän paljon" – onko lasikaapissasi lottopotti?

Lisää rahaa vanhoilla barbeilla? "Nukesta tarjotaan jopa 500 euroa"

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?