Jouko

Asuminen

Älä hävitä tätä salpaa! Muovisen ikonin arvo on nyt korkea

Julkaistu:

leea-salpa
Onko kaappiesi ovissa pyöreitä, muovisia painonappeja, joiden päässä lukee pienellä Leea?
Tästä komeron lukosta on tullut retrohitti, joiden jälleenmyyntiarvo on noussut tasaiseen tahtiin.

1950-luvulla keksittyä Leea-salpaa myytiin miljoonia, kunnes omakoti- ja kerrostalojen remonteissa niitä tuhottiin miljoonia.

Leea-salpojen teollinen valmistus loppui vuonna 2003. Viime vuodet Leeat ovat olleet kiven alla ja kovissa hinnoissa.

Kun 1950 ja 1960-lukujen sisustustyylit tulivat muotiin, moni kerrostaloasuntojen kunnostaja alkoi kysellä ”niiden sympaattisten muovinipsujen” perään. Koska alkuperäisiä ja hyväkuntoisia Leeoja oli vaikea löytää, hinnat nousivat moniin kymppeihin kappaleelta.

Leean kysynnän pani merkille myös somerolainen Somerhela-yritys. He laittoivat salvan kuvan täkyksi nettisivulleen ja se keräsi nopeasti tuhansia klikkauksia.

– Alkoi tuntua siltä, että valmistukseen tarvittaviin työkaluihin kannattaa investoida, Somerhelan myyntijohtaja Jussi Rintala kertoo.

Leea-salpojen valmistus alkoi uudelleen maaliskuun lopulla. Alkuperäinen patentti oli jo umpeutunut, joten valmistukseen aloittamiseen ei tarvittu sen kummempia neuvotteluja.

Uusi Leea on 60-luvun mallin mukainen sekä muodoltaan että tekniikaltaan. Uusien Leea-salpojen jälleenmyyntihinta on asettunut 25-30 euroon. Se rajoittanee hieman ostajakuntaa.

– 95 prosenttia taitaa mennä remontoijille, Rintala arvioi.

Lue alkuperäinen artikkeli ET-lehdestä:

Klassikkosalpa viedään käsistä - näillä paikkakunnilla on eniten kysyntää

Lisää aiheesta:

Asiantuntija kertoo: Kuinka arvokas on kuvan hopeariipus?

Tästä raamatusta voi saada jopa yli 100 euroa

”Älä jätä tätä perinnöksi” – katso pysäyttävät ennen ja jälkeen kuvat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    2. 2

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    3. 3

      Tämä on lentokoneen sala­peräisin paikka – merkitty mustalla, kolmion­muotoisella tarralla

    4. 4

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    5. 5

      Eikö polvi kestä kyykkyä tai juoksua? Helppo liike voi pelastaa kivuilta

    6. 6

      Mies katosi sairaalasta Tampereella – poliisi kaipaa havaintoja

    7. 7

      Mari Laukkanen venyi kauden parhaimpaansa – Mäkäräisellä tahmeaa Ranskassa

    8. 8

      Putin vastasi Sobtshakin kysymykseen opposition murhista ja tuomioista: Haluatteko te Venäjälle vallankaappausyrityksiä?

    9. 9

      Oletko nähnyt tätä naista? Poliisi epäilee: Kontollaan jo kolme huumeruiskuryöstöä

    10. 10

      Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

    2. 2

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    3. 3

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    4. 4

      Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

    6. 6

      Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

    7. 7

      Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

    8. 8

      Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

    9. 9

      Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    2. 2

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    3. 3

      Tämä on lentokoneen sala­peräisin paikka – merkitty mustalla, kolmion­muotoisella tarralla

    4. 4

      Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

    5. 5

      Eikö polvi kestä kyykkyä tai juoksua? Helppo liike voi pelastaa kivuilta

    6. Näytä lisää