Ismo

Asuminen

Amerikkalaismies elää vain 4500 eurolla vuodessa – näin hän onnistuu

Julkaistu:

säästäminen
Amerikkalainen Rob Greenfield on päättänyt elää mahdollisimman edullisesti ja luontoa säästäen. Miehen elämiskustannukset ovatkin vain 5000 dollaria, eli noin 4500 euroa, vuodessa.
Vaatimaton elämä edellyttää kekseliäitä ratkaisuja, mnn.com uutisoi. Greenfield on muuttanut San Diegossa puutarhavajaan, jonka hankkimiskustannukset olivat vain 950 dollaria eli noin 850 euroa. Vuokraa miehen ei tarvitse maksaa, sillä Greenfield tekee maanomistajalle pieniä palveluksia, jotka kattavat asumiskulut.

Sähköstä tai juoksevasta vedestä tässä taloudessa ei enää haaveilla.

– Keskeisin ideani on elää paikassa, jossa en voi ylikuluttaa luonnonvaroja, vaan voin asua mahdollisimman yksinkertaisesti. Täällä ei ole mahdollisuutta napsauttaa sähköä päälle tai vesihanaa lorotettavaksi.

– Aikaisemmin saatoin jättää valot päälle liian pitkäksi aikaa tai laittaa jotakin uuniin ja unohtaa sen koko päiväksi.

Greenfield muistuttaa, että nykyään luonnonvarojen ylikuluttaminen on tehty äärimmäisen helpoksi. Moni muukin siis kuluttaa yli tarpeidensa vain, koska on hieman hajamielinen, kuten hänkin.

Ruokaan kuluu eniten

Edulliset elämiskustannukset ovat mahdollisia myös siksi, ettei Greenfield omista autoa.

– Keskimäärin amerikkalainen käyttää autolla ajamiseen 7000 dollaria vuodessa. Koska käytän pyörää, säästän 7000 dollaria.

Greenfield on tyytyväinen, että voi nyt keskittyä asioihin, joista nauttii, kuten puutarhanhoitoon.

– Rahaa menee eniten ruokaan, jota kasvatan vähän itse. Minulla ei ole laskuja maksettavana. Voin hyvin elää 5000 dollarilla vuodessa, mies iloitsee.

Artikkelia muokattu 18.8. klo 9.06. Vaihdettu 70000 dollaria muotoon 7000 dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

    8. 8

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    9. 9

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    10. 10

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. 6

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    7. 7

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    10. 10

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

    6. Näytä lisää