Anja, Anita

Asuminen

Kaapin perältä voi löytyä tuhansien eurojen aarre – älä käytä maljakkona tai hankaa pulloharjalla!

Julkaistu:

Keräily
Kovassa kurssissa on nyt suomalainen 50–60-lukujen design.
Perikunta tyhjensi vanhempien kaappeja. Yläkaapista löytyi vihreä kannu ja kuusi lasia. Lasitavara oli menossa kirpputorille, kunnes yksi perikunnan jäsen alkoi etsiä tietoa internetistä. Paljastui, että kyseessä on suomalaisen Nanny Stillin suunnittelema lasikannu.

Huutokaupassa kannusta pyydetään satoja euroja.

– Suomalainen 50–60-lukujen design on nyt kurssissa, pohjoismaisen Bukowskis-huutokaupanasiantuntija Dan von Koskull kertoo.

Arabian astioiden suosio on hänen mukaansa laskussa. Keräilijät metsästävät suomalaisia valaisimia, design-lasia, keramiikkaa.

Keräilijät ovat valmiita maksamaan tuhansia euroja esimerkiksi Alvar Aallon ja Paavo Tynellin valaisimista.

– Valaisimet ovat kodeissa sellaisia, ettei niitä aina heti huomata, kun ne roikkuvat katossa. Aallon maljakoita, lamppuja ja huonekaluja on nykyisin uustuotannossa.

Keräilijä haluaa Aallon työn, joka on peräisin Aallon elinajalta eli ennen vuotta 1976.

Jotain iloista ja värikästä

Keräilykohteissa ovat Dan von Koskullin mukaan laskussa Kalevala-vuosilautaset ja Arabian vanhat maitokannut.

Ennen vanhoista maitokannuista maksettiin Dan von Koskullin mukaan”älyttömiä hintoja”. Nykyisin maitokannut ovat lähinnä rouvien keräilykohteita.

Tummansynkeitä Kalevala-lautasia ei kukaan enää oikein halua.

– Lautaset tulivat markkinoille vuonna 1976 ja erityisesti vuoden 1980 mallia kaikki himoitsivat. Nyt niiden hinnat liikkuvat 15 eurossa.

Ihmiset haluavat koteihinsa mieluummin jotakin iloista ja värikästä, kuten Birger Kaipiaisen Paratiisi-sarjan astioita.

Nostalgia myy

Wanhat Kupit -verkkokauppaa pitävä Harri Koski kertoo, että nostalgia myy. Ihmiset hankkivat vanhoja Arabian käyttöastioita ja tekevät täydennysostoja.

– Hankitaan samanlaista sarjaa kuin oli lapsuuden kodissa tai mummolassa. On niitäkin, jotka täydentävät hääastiastoa.

Hintahaitari on kysynnän mukainen. Suosiossa on Arabian iloisen sininen Valencia-sarja. Yksi Valencia-lautanen maksaa 55 euroa, kun taas jonkun toisen sarjan Arabia-lautasen voi saada kymmenellä eurolla.

Maljakkoon ei kukkia

Kysynnän lisäksi design-esineen hintaan vaikuttaa kunto.

Bukowskis-huutokaupan asiantuntija Dan von Koskull harmittelee, että arvokas esine on voinut mennä pilalle huonon hoidon takia.

Design-maljakkoa ei saisi käyttää maljakkona. Maljakko on pikemminkin veistos.

– Yksi pahe on se, että on menty sorkkimaan pulloharjan kärjellä lasiesinettä niin, että pohja on naarmuuntunut.

Tuhansien eurojen arvoisen lasiesineen hinta putoaa naarmujen takia satoihin euroihin.

Videolla toimittaja ja kuvaaja Vesa Ranta vierailee oululaisessa osto- ja myyntiliikkeessä nimeltä Ajaton Aika.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    6. 6

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    7. 7

      Pirkko Hämäläinen, 59, ei pystynyt enää syömään gluteenia – kehitti leivonnaisia, joista tuli miljoonabisnes

    8. 8

      Heikki Kovalaisen Catherine-vaimo julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – tältä pariskunta näytti suhteen alkuaikoina

    9. 9

      Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

    10. 10

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    9. 9

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    10. 10

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    6. Näytä lisää