Sebastian

Asuminen

Upouudessa talossa "kumman makuista vettä" ja vialliset putket – näin paljon remontti voi maksaa

Julkaistu:

Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona, että vuosikymmenen taitteen jälkeen putkiremontoiduissa tai uusissa taloissa on tavattu viallisia muoviputkia, jotka saavat veden sekä haisemaan että maistumaan pahalle. Putkiremontti käy kukkarolle, mutta kuka sen maksaa?
Kyseisiä, virheellisiä putkia on Helsingin Sanomien haastatteleman Skanskan viestintäpäällikön mukaan erittäin paljon käytetty rakennusalalla. Tämän sai kokea tosielämässä Ilta-Sanomien lukija Heli Eskelinen, joka muutti vuokralle tammikuussa vastavalmistuneeseen kerrostaloon Helsingin Jätkäsaareen.

Eskelisen mukaan viemäri on haissut upouudessa talossa alusta saakka todella pahalle. Juomavesikin maistuu kummalta. Keskiviikkona talon ilmoitustaululle oli ilmestynyt tiedote, jonka mukaan asennetut putket "eivät täytä teknisiä vaatimuksia”.

- Nyt ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö aloittavat veden tutkimukset. Ennen kuin vettä voi käyttää, sitä pitää valuttaa viisi minuuttia, Eskelinen kertoo.

Eskelinen ei vielä tiedä, joutuuko puoli vuotta vanha talo putkiremonttiin. Jos niin käy, hän ei aio jäädä taloon vuokra-asukkaaksi.

- Joka paikassa säästetään, ja sitten maksetaan jälkeen päin, Eskelinen harmittelee.

Kiinteistöliitto: "Ei auta muu kuin vaihtaa"

Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero toteaa IS:lle, että kemikaalia irrottavista putkista tulee vielä iso työsarka tulevaisuudessa.

- Eihän siinä auta muu, kuin vaihtaa [putket] kaikkialta, missä sellaista putkistoa on, Kero sanoo.

Kyseessä on kuitenkin helpompi homma, kuin jos viemäritkin jouduttaisiin laittamaan kokonaan uusiksi. Kero huomauttaa, että yhden huoneiston putkien vaihtaminen ei välttämättä riitä.

- Vesi ei tule suoraan vesilaitokselta huoneistoon, vaan yleensä on taloyhtiön putket välissä.

Putkiremontoitujen ja uusien kerrostalojen lisäksi sama ongelma on omakotitaloissa. Uusia omakotitaloja on rakennettu vuosikymmenen vaihteen jälkeen useita kymmeniä tuhansia.

31 250 euroa 50-neliöisestä asunnosta

Putkiremontti maksoi viime vuonna keskimäärin 430 euroa huoneistoneliöltä, kertoo Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri.
Pääkaupunkiseudun ja muun Suomen putkiremppahinnoissa on valtava ero. Putket laitettiin uuteen uskoon Kehä III:n ulkopuolella 250 eurolla huoneistoneliöltä, kun taas pääkaupunkiseudulla joutui maksamaan peräti 625 euroa. Esimerkiksi Helsingissä remonttikustannukset olisivat siis jotakuinkin 31 250 euroa 50-neliöisestä asunnosta.

Kenelle vastuu virheellisistä putkista sysätään, on toinen juttu.

- Juristin kanssa tulee selvittää vastuuketju: eri tavarantoimittajat, urakoitsija. Juridisen sopimuksen mukaan vastuu kuuluisi eteenpäin, mutta isännöinnillä on avainrooli tässä selvitystyössä, Kero sanoo.

Kero toivoo, että ihmiset ottaisivat asian rauhallisesti. Kun asiasta lukee lehdistä, voi oma juomavesi alkaa yhtäkkiä maistua pahalle. Ongelma on iso, mutta sitä ei löydy kaikista uusista tai remontoiduista putkistoista.

- Toivomus on, etteivät ihmiset alkaisi hysteerisiksi, Kero toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

    8. 8

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    9. 9

      Asiantuntija listasi parhaat NHL-lupaukset – kärjessä hurja suomalaisvyöry

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    6. Näytä lisää