Enni, Eine

Asuminen

Näillä ohjeilla huolehdit, että puutarhasi kukoistaa kesällä

Julkaistu:

Kesäpiha
Pihasi pärjää hetken yksin, mutta ilman vettä sitä ei kannata jättää.
Kesä ja aurinko, kuivuus ja helle sekä tuivertava tuuli saavat niin ihmiset, eläimet kuin kasvitkin janoisiksi.

Puutarha pärjää hetken omillaan, vaikka olisitkin poissa - mutta kastelusta on silloinkin huolehdittava.

- Vanhemmat kasvit pärjäävät jo kasvupaikallaan, mutta vastaistutetut tai pintaan nousseet taimet tarvitsevat tasaista kastelua. Jos siis olet poissa useamman päivän ja luvataan lämpimiä ilmoja, niin pyydä vaikka naapuria käymään kastelemassa, kehottaa Puutarha.netin asiantuntija
Saija Rimpelä.

Kotipuutarhurin tulee kiinnittää erityishuomiota kasteluun lämpimänä ja tuulisena aikana - sekä loma-aikoina, sillä kasvit tulevat toimeen ilman lisälannoitusta, mutta ilman vettä ne kuolevat nopeasti. Parasta janojuomaa on huoneenlämpöinen vesi.

Rimpelä muistuttaa, että kasveja tulee kastella harvemmin, mutta runsaasti kerrallaan. Se on parempi vaihtoehto kuin kastella usein ja niukasti.

Poutaviikkoina maa tarvitsee 25-30 litraa vettä neliömetrille. Tällainen kastelu vastaa 25 millin sademäärää, joka kastelee maan 25 sentin syvyyteen. Ja kastelu tulee tehdä ajoissa, jotta siitä olisi jotakin hyötyä.

Niukka kastelu on kasvien juurille haitallista. Niukka vesimäärä houkuttaa juuria pysymään pintakerroksessa, missä ne vioittuvat ja kuivuvat helposti. Reilu kastelu vie vettä syvemmälle maahan ja ohjaa juuria hakeutumaan syvemmälle.

- Ennen reissuun lähtöä kannattaa kaikki kasvit kastella hyvin, varjostaa mahdollisuuksien mukaan ja siirtää astia- ja ruukkuistutukset poissaolon ajaksi varjoisampaan paikkaan. Sama ohje pätee niin ulko- kuin sisäkasveihinkin.

Rimpelä vinkkaa, että ruukkukasveille on mahdollista kehittää oma kastelusysteemi. Esimerkiksi ruukun voi laittaa kivien päälle vesiastiaan, avonaisen muovipussin kasvien ympärille, puuvillakankaan tai -nyörin pään ruukkuun ja toinen vesiastiaan tai vedellä täytetyn limsapullon ylösalaisin ruukkuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Tuliko kylmä? Sodankylän Jääkäriprikaatin sotilaat antavat muutaman ylivoimaisen niksin pakkasta vastaan

    5. 5

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    8. 8

      Suositussa hiihtokeskuksessa Japanissa tulivuorenpurkaus – käynnisti lumivyöryn, yksi ihminen kateissa

    9. 9

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    5. 5

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    9. 9

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    10. 10

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Tuliko kylmä? Sodankylän Jääkäriprikaatin sotilaat antavat muutaman ylivoimaisen niksin pakkasta vastaan

    5. 5

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    6. Näytä lisää