Visa

Asuminen

Tunnistatko nämä suomalaisen kodin sisustustrendit ja tyypillisimmät sisustusvirheet?

Julkaistu:

Sisustustrendit
Selvitimme Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilla, mitkä ovat tämän hetken sisustustrendit suomalaisten sisustuksessa ja mitkä ovat tyypillisimmät sisustusvirheet.
Sisustussuunnittelija Aino Rajasuon mukaan kevät tuo mukanaan sisustukseen uusia värejä.

- Väreistä pastellit ja kirkas keltainen sekä vadelmanpunainen yhdistettynä mustaan ovat suosiossa, Rajasuo kertoo.

Muodoissa suositaan funkkismuotoja

- On kolmikulmaisuutta ja retrohenkistä heksakonia eli kuusikulmaisuutta, mutta samalla myös vastapainona nähdään marokkolaista henkeä eli vahvoja printtejä sekä itämaisuutta.

Kiinnostus kotikutoisuuteen ja itse tehtyihin sisustusratkaisuihin kasvaa edelleen.

- Rohkaisisin suomalaisia olemaan sisustuksessa vielä ennakkoluulottomimpia. Suomalaiset kodit ovat myös vähän pimeitä ja valaistus on liian niukkaa, Rajasuo pohtii.

Sisustussuunnittelijan mukaan Suomessa mietitään liikaa käytännöllisyyttä ja kestävyyttä.

- Pitäisi tehdä rohkeasti uniikkeja ja hyvännäköisiä sisustuksia kotona, ja elämän jälki saisi näkyä pinnoilla.

Ekologisuus on edelleen tärkeää ja se näkyy muun muassa materiaalien valinnoissa. Yksi tyyli on kuitenkin nyt jo poistumassa.

- Kyllä maalaisromanttinen sisustus valkoisine puuhuonekaluineen ja sisustustekstiileineen on jo jäämässä taakse, Rajasuo päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    4. 4

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    5. 5

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    6. 6

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    7. 7

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    8. 8

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Madventuresin Tunna Milonoff julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Jenni-vaimonsa kanssa: ”16 vuotta sitten tein elämäni parhaan päätöksen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    4. 4

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    5. 5

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    6. Näytä lisää