Tämä keino söisi reilusti sähkölaskuasi - jopa 15 prosentin säästö

Julkaistu:

Energiankulutus
Joustava energiankulutus säästäisi rahan lisäksi myös luontoa.
Sähkönkulutus on korkeimmillaan talvipakkasilla, jolloin erityisesti lämmitys vie runsaasti energiaa. Kulutuspiikkien aikaan syntyvät myös suurimmat päästöt, sillä tuolloin käyttöön joudutaan ottamaan erillisiä huippuvoimalaitoksia.

Piikkiä saataisiin hiottua pienemmäksi esimerkiksi kotitalouksissa siirtymällä käyttämään älykästä lämmitysjärjestelmää. Asiasta kirjoittivat Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla lauantaina Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Kai Mykkänen ja Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius.

- Vaikutus olisi suuri erityisesti sähkölämmittäjillä, joita Suomessa on 700 000, kertoo Mykkänen IS:lle.



Käytännössä järjestelmä toimii niin, että asiakas saa palveluntarjoajalta kotiinsa digiboksia muistuttavan laitteen, joka kytkeytyy verkon kautta laitteisiin, kuten sähkölämmitysjärjestelmään.

Esimerkiksi sääennusteen ja sähkön pörssihinnan perusteella järjestelmä voi ennakoida tulossa olevan kylmän jakson. Jos kylmä jakso osuu iltaan, voi järjestelmä lämmittää asuntoa aamupäivällä hivenen normaalia lämpimämmäksi.

Kylmän jakson ja sen aiheuttaman kulutuspiikin aikana illalla vastuksen annetaan olla pois päältä, jolloin kulutuskuorma jakautuu tasaisemmin, mutta asunto on silti lämmin koko ajan.

Älyjärjestelmä voi olla yhteydessä myös kodin laitteisiin, kuten saunaan ja pesukoneeseen. Se voi suositella niiden käyttöä esimerkiksi ennakoidun kulutuspiikin jälkeen.

Mykkäsen mukaan on arvioitu, että sähkölämmittäjä voisi saavuttaa tällä keinolla jopa 15 prosentin säästöt kulutukseensa. Samalla päästöt vähenisivät, kun kulutuspiikkien aikana käytettäviä huippuvoimalaitoksia tarvittaisiin vähemmän.

Yrityksille miljoonien
eurojen säästöt


Mykkänen kertoo, että viimeisen kymmenen vuoden sisällä suuret sähkönkäyttäjät, kuten teollisuusyritykset ovat pitkälti siirtyneet kulutusjoustoihin.

- Ne ovat varmasti miljoonia euroja säästäneet sähkölaskussa ja ovat näin leikanneet kulutuspiikkiä. Se olisi vielä pahempi, jos näin ei olisi.

Mykkäsen mukaan kulutuspiikkien tasoittamisella olisi suuri merkitys ympäristön kannalta.

- On selvää, että jos kaikki sähkölämmittäjät siirtyisivät tällaiseen järjestelmään, niin se olisi paljon isompi asia päästöjen kannalta kuin vaikkapa aurinkopaneelit Suomessa. Ne ovat käytössä huhti–lokakuussa, jolloin ei ole kulutushuippuja.



Mykkänen korostaa, että ei halua tehdä vastakkainasetteluita. Hänen mukaansa olisi kuitenkin hyvä miettiä, mihin yhteiskunnan kannattaa panostaa.

Vastaavia järjestelmiä on jo tarjolla muutamien palveluntarjoajien valikoimissa.

- Kyllähän näitä on myytykin. Nyt on se hetki, kun ollaan saatu nämä etäluettavat tuntimittarit joka kotiin ensimmäisenä Euroopassa.
Olisi hyvä paikka saada ennen kaikkea kuluttajat ymmärtämään se, että tässä voisi säästää rahaa siirtymällä tuntihinnoiteltuihin sopimuksiin,
Mykkänen sanoo.

Hänen mukaansa myös viranomaisilla on vielä tekemistä siinä, että järjestelmän käyttö olisi mahdollisimman helppoa. Vielä on epäselvyyksiä myös siinä, miten sähköyhtiöille kuuluvaa tuntihinnoiteltua dataa pystytään jakamaan esimerkiksi palveluntarjoajien käyttöön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt