Liisa, Elisa

Asuminen

Suomen onnellisimmat nuoret asuvat länsirannikolla

Julkaistu:

IS:n vertailussa onnellisimmat nuoret asuivat Kustavissa. Hännänhuipulle jäivät lieksalaisnuoret.
Nuorten onnellisuustilaston kärkikunta on Kustavi ja heti perään sijoittuvat muut länsirannikon kunnat: Korsnäs, Karijoki, Kaskinen, Pedersöre ja Mustasaari. Vertailussa otettiin huomioon nuorison tekemät rikokset, nuorisotyöttömyys, masennuslääkkeiden käyttö sekä kodin ulkopuolelle ja laitoksiin sijoitettujen nuorten määrä.

IS vieraili ruotsinkielisessä Korsnäsissä, jossa nuorisotyöttömyys on todella alhainen, vain 4,8 prosenttia. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria ei kunnassa ole tilastoitu, eikä masennuslääkkeiden käyttäjiä.

Urheilullisia ja aktiivisia

Korsnäsin kunnan vapaa-aikaosastolla työskentelevä urheiluohjaaja Roger Lindholm tietää jo virkansakin puolesta, mitä paikkakunnan nuoret puuhaavat vapaa-ajallaan.

– Pojat viettävät paljon aikaa urheilukentällä, ja varsinkin jalkapalloa täällä pelataan ahkerasti, kertoo Lindholm, jonka mukaan Korsnäsissä ihmiset osallistuvat aktiivisesti kaikenlaisiin kunnassa järjestettäviin tapahtumiin. Osallistujia on aina satoja, vaikka kunnassa on vain 2 200 asukasta.

Korsnäsin asukkaista 91 prosenttia on ruotsinkielisiä. Kun ruotsia puhuvat maahanmuuttajat lasketaan mukaa, ruotsinkielisten osuus on lähes sata prosenttia.

– Ehkä ihmiset tuntevat täällä niin vahvaa yhteenkuuluvaisuutta. Meillä on tiivis yhteisö, sekä hyvässä että pahassa, mutta yhteisön jäsenistä pidetään huolta. Ehkä myös kieli yhdistää meitä, 20-vuotias Nina Kronholm pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. 6

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    10. 10

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. Näytä lisää