Satu, Luukas

Asuminen

Riitaa asumisesta - Näistä suomalaiset valittavat kuluttajaneuvojalle

Julkaistu:

ASUMINEN
Ilta-Sanomat tarkasteli, mistä asumisongelmista kansa valitti kuluttajaneuvojille tammi-heinäkuussa 2012.
Kuluttajaneuvonnan kolme valitetuinta aihealuetta ovat käytettyjen autojen kauppaan, vuokra-asumiseen ja autojen korjaamiseen liittyvät asiat.

- Niistä valitetaan paljon siksi, että ne koskevat suurta osaa suomalaisista. Lisäksi asumiseen ja autoihin käytetyt summat ovat tavallista suurempia eriä, luonnehtii valituslukuja Itä-Uudenmaan aluehallintoviraston kuluttajaneuvoja Raija Marttala.

Osa valituksista jää kuluttajaneuvojan kanssa käydyn keskustelun jälkeen sikseen. Osasta sovitellaan kuluttajaneuvojan avustuksella riidan toisen osapuolen eli yleensä yrityksen kanssa.

Hankalimmissa tapauksissa tehdään valitus Kuluttajariitalautakuntaan, joka antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien ja yritysten välisiin riitoihin, jotka koskevat kulutustavaroita ja -palveluja, asuntokauppaa, huoneenvuokraa, asumisoikeuden luovutusta ja takaus- ja panttaussitoumuksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuluttajariitalautakunta ottaa kantaa myös yksityishenkilöiden välisiin, asuntokauppaa, huoneenvuokraa ja asumisoikeuden luovutusta koskeviin riitoihin.

Kuinka monessa tapauksessa Kuluttajariitalautakunta suosittaa riidan toista osapuolta eli yritystä suorittamaan korvauksia kuluttajalle?

- Noin puolessa tapauksista, kertoo Kuluttajariitalautakunnan varapuheenjohtaja Päivi Korpiola.

Näistä valitettiin
tammi-heinäkuussa 2012

Asuminen
Yksityiset vuokranantajat eivät aina tiedä, että asunnon kuluminen kuuluu riskeihin. Ammattimaisillakin vuokranantajilla voi olla liian tiukat ohjeistukset esimerkiksi poismuuton suhteen.

Asuntokaupassa kulut voivat nousta nopeasti korkeiksi, siksi yhteydenottojakin tulee paljon. Remontoinnissa eniten epäselvyyttä aiheuttaa se, ettei asioista ole sovittu tarpeeksi hyvin etukäteen.

Koti ja kiinteistönhoito

Huonekalujen kestävyys- ja laatuongelmat aiheuttavat yhteydenottoja kuluttajaneuvojaan.

Suuri osa yhteydenotoista koskee sähköyhtiöiden markkinointia, joissa kauppaa on tehty puhelimitse. Asiakkaiden mukaan sähköyhtiö voi olla vaihtunut, vaikka he eivät ole oman näkemyksensä mukaan tehneet sopimusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    3. 3

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    4. 4

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. 6

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    7. 7

      Tiukka taisto kahden muodokkaan kaunottaren välillä – Lapin tyttö Meri, 21, kiri Fitnessmalli-kisan suosikiksi

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Röyhkeät varkaat tunkeutuivat nuorten juhlaan Suomenlinnassa: Veivät puhelimia, lompakoita, ja tietokoneen – poliisi pyytää vihjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    9. 9

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    3. 3

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    4. 4

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    5. 5

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    6. Näytä lisää