Asuminen

Pääministerin Kesäranta odottaa tyhjillään

Julkaistu:

Pääministerin virka-asunto Kesäranta uinuu näinä päivinä ylhäisessä yksinäisyydessään Helsingin Meilahdessa.

Edustusasunnolla ei ole ollut emäntää enää juhannusviikon jälkeen, sillä edellinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) muutti perheineen Kesärannasta pari päivää ennen uuden hallituksen nimittämistä.

Nykyisen pääministerin Jyrki Kataisen (kok.) suunnitelmat virka-asunnon suhteen ovat vielä hämärän peitossa. Kataisella on mahdollisuus muuttaa perheineen Kesärantaan, mutta vielä ei tiedetä, käyttääkö hän tilaisuuden hyväkseen. Kataisen esikunnasta arvioidaan, että asia ratkeaa viimeistään kesän jälkeen.

On hyvinkin mahdollista, että pääministeri viihtyisi Kesärannan sijaan muissa maisemissa. STT uutisoi lauantaina, että Katainen on hankkinut itselleen loma-asunnon, ja ottanut asuntoa varten 200000 euroa lainaa yhdessä puolisonsa Mervi Kataisen kanssa.

Vielä ei tiedetä, missä Kataisen oma kesäpaikka sijaitsee. Pääministerin esikunnan mukaan kohde halutaan pitää julkisuudelta piilossa.

Kataisella on jo ennestään asunto Siilinjärvellä Pohjois-Savossa sekä Espoossa yhdessä puolisonsa kanssa.

Kylpyhuonetilat remontissa



1800-luvulla valmistuneessa Kesärannassa remontoidaan parhaillaan kylpyhuonetilojen vesieristyksiä. Jos pääministerin virka-asunnosta löytyy tarkastuksissa kosteutta, rakenteita joudutaan vielä kesän aikana kuivaamaan.

Osastopäällikkö Hannu Kuikka valtioneuvoston kansliasta kertoo, että Kesärannan remontin on tarkoitus valmistua heinäkuussa. Niinpä pääministeri Katainen voisi halutessaan muuttaa virka-asuntoon jo loppukesästä.

Kesäranta on mahdollista valmistella pääministerin käyttöön parin päivän varoitusajalla. Oma aikansa voisi toki mennä siihenkin, että pääministeri Katainen saisi perheensä tavarat muutettua uuteen asuntoon.

Viimeisimmistä pääministereistä Esko Aho (kesk.), Paavo Lipponen (sd.) ja Mari Kiviniemi (kesk.) ovat asuneet perheineen pääministerin virka-asunnossa. Sen sijaan entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei asunut Kesärannassa.

Tällainen on Kesäranta

– Kesäranta, alkuaan Bjälbo, valmistui vuonna 1873 nykyiseen Helsingin Meilahteen. Rakennuksesta tuli sen suunnittelijan arkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen kesähuvila.

– Valtio hankki Kesärannan venäläisten kenraalikuvernöörien kesäasunnoksi vuonna 1904.

– Itsenäisyyden aikana Kesäranta on toiminut Suomen pääministerien virka-asuntona.

– Alun perin Kesäranta oli kaksikerroksinen puurakennus. Myöhemmin rakennukseen on tehty muun muassa näkötorni, lasikuisti ja keittiösiipi.

– Kesärantaa on kunnostettu 1950-, 1980- ja 2000-luvuilla. Vanhat rakennukset on suojeltu asemakaavassa.

– Kesärannan pihapiiriin kuuluvat rantasauna, talousrakennus, vahtitupa, huvimaja, laituri ja tenniskenttä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat