Asuminen

Ex-ympäristöministeri: Minua höynäytettiin jätevesiasetuksessa

Julkaistu:

Entinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r) kertoo Hufvudstadsbladetissa tulleensa virkamiehen höynäyttämäksi, kun hän esitteli lain haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien uudistamisesta vuonna 2004.

Asetuksen mukaan jätevesijärjestelmä on laadittava sellaiseksi, että ympäristöön ei pääse tiettyä raja-arvoa enempää jäteveden lika-aineita.

Enestam kertoo HBL:ssä ympäristöministeriön virkamiehen antaneen hänelle vääriä tietoja päätöksenteon tueksi.

-Tämä on hieman kiusallista. Minulla ei ole tapana syyttää virkamiehiä, mutta tässä kohdin minua on harhautettu, Enestam sanoi.

Enestam kertoo saaneensa virkamieheltä laskelmia, jotka vakuuttivat hänet siitä, että veden suodattaminen olisi riittävä ja edullinen keino.

Vasta kun Enestam rakensi oman kesämökin, hän tajusi miten hullua lakia on soveltaa.

- Jos vesihana on saunan ulkoseinässä, mitään puhdistuslaitosta ei tarvita, mutta jos hana on saunan sisällä, puhdistus tarvitaan. Tarkoitus ei ollut, että lakia sovelletaan näin.

Enestam kertoo, ettei virkamies suostu keskustelemaan hänen kanssaan asiasta.

Laki haja-asutusalueiden viemäröinnistä tulee voimaan vuonna 2014, ja se koskee satojatuhansia talonomistajia. Viemäröintivaatimus on usein kallis ja hankala toteuttaa.