Severi

Asuminen

Matalat korot moottorina asuntokauppoihin

Julkaistu:

Alhaisia asuntolainan korkoja on ihasteltu jo pitkään, mutta suomalaiset eivät ole tyytyneet pelkkään päivittelyyn. Matalat korot toimivat myös konkreettisena moottorina asuntokauppojen solmimiseen.

Kiinteistömaailman tuoreesta kyselytutkimuksesta selviää, että liki viidesosa asunnon hiljattain ostaneista perusteli kauppoja koroilla.

- Lainatiskillä on ollut aika vilkasta viime aikoina. Korkotilanne muuttuu kuitenkin ihan varmasti. Emme tee lähitulevaisuuden laskelmia sen varaan, että korot pysyisivät matalina, sanoi liiketoimintajohtaja Anne Pakomäki Sampo Pankista.

Ei ihme, että suunta voi olla vain ylöspäin, sillä asuntolaina ei ole koskaan ollut niin halpaa kuin nyt. Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä tuoreesta vertailusta selvisi, että puolet pankeista tarjoaa lainaa alle kahden prosentin korolla.

Kolmen kuukauden euribor on nyt alle 0,8 prosenttia, ja puolen vuoden euribor liikkuu prosentin pinnassa. Taloussanomien mukaan 85 000 euron ja 15 vuoden asuntolainan kokonaiskorko pääkaupunkiseudulla on esimerkiksi Ålandsbankenissa 1,69 prosenttia, kun mukaan on laskettu pankin marginaalikorko.

Usein ajatellaan, että asunnon ostaminen on kuin uuden kumppanin tapaaminen. Kun Amorin nuoli asuntoesittelyssä iskee, sitoudutaan ihastuksen kohteeseen saman tien.

Kiinteistömaailman kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että harva tekee asunnon ostopäätöksen fiilispohjalta. Kyselytutkimukseen vastasi 2199 ihmistä, jotka ostivat asunnon Kiinteistömaailman kautta maalis-syyskuussa 2009.

- Ostopäätöstä perustellaan järkisyillä. Yllättävän pieni määrä vastaajista perusteli ostamista sillä, että ihastui asuntoon kertaheitolla, sanoo Kiinteistömaailman markkinointi- ja viestintäjohtaja Katja Änkilä.

Kirkkaasti suurin syy asunnon ostamiseen on, että vanha koti alkaa tuntua liian ahtaalta. Kakkosena asuntokauppoihin yllyttävien kimmokkeiden joukossa oli kyllästyminen kalliiden vuokrien pulittamiseen. Vuokrien maksamiseen oli kypsynyt liki 30 prosenttia vastaajista. Asunnon ostajat ovatkin tarkkoja rahoistaan.

88 prosenttia vastaajista allekirjoitti kokonaan tai osittain väitteen, että heillä oli tarkka budjettihaarukka, jonka yli meneviä asuntoja he eivät edes vilkuilleet.

Taantuma kuitenkin vaikutti yllättävän vähän ostopäätökseen. Yli puolet asunnon ostaneista kommentoi, ettei markkinatilanne vaikuttanut siihen mitenkään. Liki 15 prosenttia oli sitä mieltä, että markkinatilanne jopa vauhditti päätöstä.

Saija Vilenius ja Marko Utriainen kuuluvat niihin ensiasunnon ostajiin, joita ei taantuma pelota.

- Meillä on kummallakin vakituiset työpaikat. Emme pelkää, että työt lähtisivät alta, Vilenius sanoo.

Pariskunta katsasti kaksion Huoneistokeskuksen asuntoesittelyssä Itä-Helsingin Aurinkolahdessa. Utriainen ja Vilenius ovat asuneet kolme vuotta vuokralla Helsingin Kalliossa 100 vuotta vanhassa talossa. Yhtenä suurena motiivina ensiasunnon ostamiseen on kyllästyminen vuokran maksamiseen.

- Omistusasunnossa asuessa jotakin voisi jäädä käteenkin, Utriainen sanoo.

- Alhaiset korotkin houkuttelevat, Vilenius toteaa.

Myös asunnon sijainti, hyvät kulkuyhteydet ja ulkoilumahdollisuus painavat vaa´assa.

- Täältä (Aurinkolahdesta) olisi lyhyt matka golfkentälle, Utriainen naurahtaa.

Miksi ostit tai vaihdoit asuntoa juuri nyt?

Halusin lisää tilaa (34 %)

En halunnut enää maksaa kalliita vuokria (30 %)

Halusin vaihtaa asumismuotoa (esim. kerrostalosta rivitaloon) (22 %)

Korot ovat alhaalla, on hyvä aika ostaa tai vaihtaa suurempaan. (18 %)

Oli tarve vaihtaa asuinaluetta/paikkakuntaa. (18 %)

Löysin unelmieni asunnon. (13 %)

Ostin sijoitusasunnon, nyt oli hyvä aika siihen. (13 %)

Uskon, että asuntojen hinnat nousevat lähitulevaisuudessa. (6 %)

Lähde: Kyselytutkimukseen vastasi 2199 ihmistä, jotka ostivat asunnon Kiinteistömaailman kautta maalis-syyskuussa 2009. Prosenttiluvut pyöristetty.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  2. 2

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

  4. 4

    Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

  5. 5

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  6. 6

    Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

  7. 7

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  10. 10

    Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  3. 3

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  4. 4

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  5. 5

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  6. 6

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  7. 7

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  8. 8

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  2. 2

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

  4. 4

    Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

  5. 5

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  6. Näytä lisää