Sipe Santapukin talo nousi harjakorkeuteen

Julkaistu:

Ankara talvi on viivästyttänyt Apulannan rumpalin Sipe Santapukin omakotitalon rakennusprojektia miehen kotiseudulla Heinolassa.

Järven rannalla sijaitsevasta kahdesta rakennuksesta ensimmäinen on nyt harjakorkeudessa.

- On tämä ollut yhtä haastetta alusta asti, mutta samalla todella palkitsevaa, Santapukki kertoo.

Ensimmäisen rakennuksen pitäisi valmistua tämän vuoden puolella, toisen rakennuksen valmistumisajankohta on toistaiseksi mysteeri.

Rakennuksen suunnitellut arkkitehti Eric Lloyd Wright tulee toukokuussa paikan päälle antamaan viimeiset ohjeensa ja katsomaan, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Santapukin suuri haave on jo pitkään ollut asua kuuluisan Wrightin piirtämässä talossa.

- Sitten kun sinne vihdoin pääsee muuttamaan, niin ei enää pois halua lähteä, Santapukki toteaa.