Silja, Selja

Asuminen

Lapsuudenkoti: Timo Soini eli teininä muusilla

Julkaistu:

Puoluejohtaja Timo Soini (ps) oli kuuden ikäinen vuonna 1968, jolloin perhe muutti Espoon Iivisniemeen.

- Iivisniemi rakennettiin vuosina 1967-1968, joten kaikki tulivat sinne silloin uusina asukkaina. Hommat aloitettiin puhtaalta pöydältä, Soini kertoo.

Soinin perheellä oli Iivisniementiellä 76 neliön asunto, jossa oli kolme huonetta ja keittiö. Timolla ja hänen pikkusiskollaan Marjalla oli yhteinen huone, jonka seinillä oli bändi- ja jääkiekkojoukkueiden julisteita.

- Julisteet leikattiin yleensä Suosikista. Minulla oli seinällä Status Quon juliste, siskollani oli Abban juliste, Soini muistaa.

Timo Soinin isä työskenteli yrityskonsulttina. Perheen äiti oli välillä lastenhoitajana, välillä kotirouvana.

- Meillä oli ihan perusvirtasten perhe, Soini naurahtaa.

Soinin perheessä syötiin aina kotiruokaa. Isä saattoi joskus paistaa pihvejä ja grillata kesäisin kalaa, mutta muuten äiti vastasi muonituksesta.

- Meillä oli usein lihamakaronilaatikkoa, lihakeittoa, lihapiirakkaa ja porsaankyljyksiä perunamuusin kanssa. Äiti teki itse jopa kaalikääryleet, Soini muistaa.

Soinin perheessä syötiin myös klimppisoppaa, joka on alkujaan eteläpohjalainen pyhäruoka.

- Paprikaa en suostunut syömään, enkä syö vieläkään, mutta muuten olen ollut aina kaikkiruokainen, Soini kertoo ja muistaa saman tien, että olihan se kesäkeittokin aika kamalaa.

- Meillä oli sääntö, että kaikkea piti edes maistaa. Ja ruoka-ajasta pidettiin kiinni joka päivä.

Soini muistaa, että lapsuudenkoti oli sisustettu tyypilliseen 60-70-luvun tyyliin.

Iivisniemessä asui paljon lapsiperheitä, joten kavereita Timolta ei puuttunut koskaan. Pihalla leikittiin perinteisiä pihaleikkejä. Lähistöllä oli myös hyvät hiihtomaastot. Timo Soini harrasti myös jalkapalloa ja jääkiekkoa.

- Helsingin keskusta tuntui kaukaiselta. Oli suurta juhlaa, kun pääsimme joskus Helsinkiin elokuviin. Mieleeni ovat jääneet erityisesti Tom ja Jerry sekä Riemukupla-elokuvat.

Soini muistaa olleensa huoleton hulivili 15-vuotiaaksi asti, jolloin hän alkoi pikku hiljaa kiinnostua politiikasta. Lukiossa hän oli innokas politiikasta väittelijä.

- Tykästyin jo silloin Vennamoon, Soini kertoo.

70-80-luvun vaihteessa elettiin epäpoliittista aikaa, eikä ainakaan vennamolaisuus ollut suuressa huudossa espoolaisnuorten keskuudessa, joten Timo Soini oli poliittisten mielipiteittensä takia erilainen nuori.

Soini muistaa, että kaverit naljailivat joskus hänelle hyväntahtoisesti hänen poliittisista mielipiteistään, mutta ei häntä niiden takia koskaan suljettu kaveripiirin ulkopuolelle. Timo Soini asuu edelleen Iivisniemessä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Hänen nykyinen kotinsa on eri paikassa kuin lapsuudenkoti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  3. 3

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  4. 4

    Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. 6

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  7. 7

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  8. 8

    ”Bosnian teurastaja” Mladicille elinkautinen kansanmurhasta

  9. 9

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  10. 10

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  6. 6

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  7. 7

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  3. 3

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  4. 4

    Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. Näytä lisää