Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani paljasti jäätävän korkkarikokoelmansa - Ampumahiihto - Ilta-Sanomat

Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani paljasti jäätävän korkkari­kokoelmansa – Kerttu Niskanenkin ilmaisi välittömästi ihailunsa

Dorothea Wiererin elämä kääntyi parissa viikossa päälaelleen.

Julkaistu: 2.4. 15:05

Dorothea Wiererillä riittää kengissä valinnanvaraa. Kunpa vaan voisi kävellä kotoa jonnekin.

26 paria lenkkareita. 35 paria korkokenkiä.

Ampumahiihdon supertähti Dorothea Wierer julkaisi Instagramissa kuvan kenkäkokoelmastaan.

– Adidas vastaan korkkarit. Vaikea valinta, Wierer päivitti.

Esimerkiksi maastohiihtäjä Kerttu Niskanen on kommentoinut kuvaa ihailevalla hymiöllä.

Wierer voitti ampumahiihdon MM-kisoissa kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta. Lisäksi hän sai kaksi hopeaa.

Kontiolahdella varmistui maailmancupin voitto maaliskuun puolivälissä. Pari viikkoa suurmenestyksen jälkeen Wiererin elämä on muuttunut Italian koronakurimuksessa täysin toisenlaiseksi.

– Tilanne Italiassa on pelottava. Tuntuu kuin eläisi kauheassa elokuvassa, jossa ihmisellä ei ole minkäänlaista kontrollia, Wierer kertoi Expressenin haastattelussa.

Johns Hopkins -yliopiston mukaan Italiassa on kuollut eniten ihmisiä koronavirukseen koko maailmassa: 13 155.

Aika kuluu viiniä juomalla

Kenkien lajittelemisen ymmärtää, kun Wierer kertoo arjestaan kotimaassaan. Kontiolahdelta Italiaan palattuaan hän ei ole poistunut kotoaan.

Karanteenissa on vierähtänyt jo pari viikkoa. Eikä loppua näy lähiviikkoina.

Vapaa-aikaa riittää eikä Wiererillä ole paljoa tekemistä. Vaikka kenkiä on kymmeniä pareja, niitä voi Italiassa käyttää nyt vain kauppareissuilla.

– Olen kokeillut leikkiä kotiäitiä. Laitan ruokaa ja juon viiniä. Siitä tykkään. Viinin juominen on aina kiva tapa tappaa aikaa. Pidemmän päälle elo on aika pitkäveteistä.

Wierer kertoo iloinneensa, kun kuuli, että ruotsalainen maastohiihtäjä Stina Nilsson vaihtaa lajia ampumahiihtoon. Wiereristä lahjakkaan Nilssonin idea on hyvä.

– Ammunta on hänelle haastavinta, koska hän ei ole aiemmalla urallaan ampunut. Lisäksi häneltä vaaditaan mielenlujuutta, kun ammutaan kisojen ratkaisuhetkillä. Mutta Stina on osoittanut vahvaa psyykettä maastohiihdossa, joten mikäli hän säilyttää ominaisuutensa, hän voi menestyä myös ampumahiihdossa, Wierer analysoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?