Kaisa Mäkäräinen onnistunut hurjassa nousussa ennenkin juuri Östersundissa – toistuuko se tänään?

Julkaistu:

Ampumahiihto
Joulukuussa 2015 Kaisa Mäkäräinen voitti takaa-ajon Östersundissa lähdettyään matkaan kymmenentenä yli 52 sekuntia kärjestä.
Ampumahiihdon MM-kisoissa Östersundissa kilpaillaan sunnuntaina takaa-ajot.

Naisten puolella Kaisa Mäkäräinen ampui pikakisassa kaksi ohilaukausta pystypaikalla ja oli 12:s. Mäkäräinen pääsee matkaan 34 sekuntia voittaja Anastasia Kuzminan perään.

Mäkäräinen voi hakea hyväksi muistokseen ja henkiseksi tuekseen vastaavan kilpailun Östersundin maailmancupista joulukuun alussa 2015.

Silloin Mäkäräinen oli – niin ikään pystypaikan kahdella pummilla – pikakisan jälkeen sijalla 10, ja eroa keulapaikkaan oli 52,2 sekuntia. Sijoitus silloin oli pari pykälää parempi, mutta ero kärkeen vastaavasti 18 sekuntia suurempi.

Silloin Mäkäräinen nousi hurjan ja dramaattisen kisan jälkeen voittoon, vaikka kilpailu oli myös Mäkäräiseltä aaltoileva.

Mäkäräinen otti tuolloin ensimmäisellä hiihtolenkillä joitakin sekunteja kärkeä kiinni, mutta heti ensimmäiseltä makuupaikalta tuli yksi ohilaukaus, ja ero johtaja Gabriela Soukalovaan kasvoi ensimmäisen ampumapaikan jälkeen jo yli minuuttiin (1.03,6). Mäkäräisen sijoitus oli tuossa vaiheessa 13:s.

Toisella hiihtolenkillä Mäkäräinen otti Soukalovaa vajaat kahdeksan sekuntia kiinni, ja toisessa makuuammunnassa oli Soukalovan vuoro pummata kertaalleen (Mäkäräinen ampui puhtaasti). Ero tshekkiin oli kutistunut 29 sekuntiin.

Kilpailu oli makuuammuntojen jälkeen todella tasainen, sillä puolen minuutin sisällä oli yhdeksän naista – Mäkäräinen siis yhdeksäs.

Kolmannella hiihtolenkillä Mäkäräinen kiristi hiihtotahtia ja tavoitti Soukalovaa peräti 14 sekunnilla.

Ensimmäinen pystyammunta toi Mäkäräiselle kuitenkin yhden ohilaukauksen lisää. Kun myös Soukalova lähti sakkokierrokselle, kisan johtoon siirtyi Saksan Franziska Preuss.

Sakkokierroksen jälkeen Mäkäräinen putosi kisassa seitsemänneksi, ja eroa Preussiin oli kolmen ampumapaikan jälkeen 41 sekuntia – edelleen enemmän kuin tänään matkaan lähdettäessä.


Mäkäräinen nykäisi toiseksi viimeisellä hiihtolenkillä Preussia kiinni 15 sekuntia, ja jännitys huipentui viimeiseen pystypaikkaan. Kaikki kärkinaiset Preussia ja Ranskan Marie Dorin Habertia lukuun ottamatta ampuivat puhtaasti, joten kuusi kärkinaista säntäsi viimeiselle kahden kilometrin hiihtolenkille 18 sekunnin sisällä.

Mäkäräinen oli viimeisen ampumapaikan jälkeen viides 13,4 sekuntia johtoon siirtynyttä Saksan Franziska Hildebrandia jäljessä, mutta viimeisen hiihtolenkin Mäkäräinen tuli raivon vallassa kuin tuulispää.

Ensin Mäkäräinen poimi vajaata sekuntia aikaisemmin ladulle lähteneen Preussin, ja pian tuli selkä edellä vastaan Soukalova. Noin kilometri maalista Mäkäräinen ohitti Hildebrandin. Kisan johtoon siirtyneen Italian Dorothea Wiererin Mäkäräinen tavoitti vain muutama sata metriä ennen maalia.

Mäkäräinen voitti kisan lopulta 1,9 sekunnin erolla Wiereriin. Kolmanneksi tullut Hildebrand jäi 8,8:n ja neljänneksi sijoittunut Dorin Habert 12,6 sekunnin päähän.

Mäkäräinen voitti viimeisellä hiihtolenkillä Wiererin 9,1:llä ja kaikki muut kärkinaiset yli 15 sekunnilla, mikä kuvasi hyvin Mäkäräisen raivoisaa hiihtovauhtia.

Menestysresepti on sama myös sunnuntai-iltapäivän MM-takaa-ajossa. Mäkäräinen saa ottaa korkeintaan kaksi sakkokierrosta, ja lisäksi hiihtovauhdin pitää olla muihin verrattuna täyttä rautaa. Silloin nousu mitaleille – jopa maailmanmestariksi – on täysin mahdollinen.

Naisten takaa-ajo alkaa Suomen aikaa kello 14.45.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt