Visa

Ampumahiihto

Kohun keskelle joutunut Ylen huippuselostaja palaa isoihin tehtäviin – ”Odottava fiilis”

Julkaistu:

Tv-urheilu
Yleisradio on lyönyt lukkoon talvilajien selostajansa.
Selostaja Jussi Eskola ei todennäköisesti arvannut, millaiseen myrskyyn joutuisi avautuessaan Iltalehdessä työnantajansa Ylen toimintatavoista ampumahiihdon MM-kisoissa viime maaliskuussa. Kuukautta myöhemmin Yle hyllytti Eskolan hänen toisesta leipälajistaan, yleisurheilusta.

Kun heinäkuussa yleisurheilun EM-mitaleista taisteltiin Amsterdamissa, Eskola selosti radioon Sulkavan soutuja Savossa.

Rio de Janeiron olympiakisojen yleisurheilujen aikaan työpiste sijaitsi Estádio Olímpico João Havelangen lehtereiden sijaan Ruotsissa, Strömstadissa ja Tanumissa.

– Olympiakisojen alussa hoidin Pasilassa oman ruutuni, johon kuului painonnostoa, ammuntaa, melontaa ja vähän jousiammuntaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun Rion kisat olivat loppusuoralla, olin Ruotsissa selostamassa suunnistuksen MM-kisoja. Ei siinä mitään sen kummempaa. Kotisohvalta en ehtinyt Rion kisoja katsella.

Eskolan mukaan maaliskuun tapahtumat on sovittu työnantajan kanssa.

– Se on ollutta ja mennyttä.

Millainen tämä puolivuotinen jakso on ollut henkisesti?

– Ei se ole ollut mitenkään ylivoimaisen rankkaa. Olen tehnyt minulle kuuluvat työt ihan hyvällä motivaatiolla, Eskola sanoo.

Alkavalla talvikaudella Eskola palaa kuitenkin isoihin saappaisiin, sillä toinen leipälajeista säilyy työkalenterissa.

– Olemme sopineet niin, että olen ampumahiihdossa koko kauden, Eskola kertoo.

Ampumahiihdon osalta maailmancupkausi käynnistyy Ruotsin Östersundissa 27. marraskuuta, ja Itävallan Hochfilzen järjestää lajin MM-kisat 8.–19. helmikuuta.

– Vaikka kauden alkuun on vielä aikaa, tunnelmat ovat silti korkealla. On odottava fiilis.

– Asiantuntijanani säilyvät samoina. Suurimman osan kaudesta kopissa kanssani on Sanna-Leena Perunka, mutta muutamissa kisoissa hommia hoitaa myös Paavo Puurunen.

Eskola siirtyi ampumahiihdon pääselostajaksi kaudella 2014–15. Sitä ennen hänet muistetaan etenkin maastohiihdon kultaäänenä. Vuosina 2007–14 Eskola ehti selostaa peräti kahdeksan suomalaista arvokisavoittoa.

Lahden MM-kisat alkavat kaksi päivää ampumahiihdon MM-kisojen jälkeen, mutta Eskolan mukaan häntä ei näillä näkymin nähdä Lahdessa työtehtävissä.

– Omasta tahdostani pidän silloin hiihtolomaa, mutta olen todennäköisesti paikalla kisaturistina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Madventuresin Tunna Milonoff julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Jenni-vaimonsa kanssa: ”16 vuotta sitten tein elämäni parhaan päätöksen”

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    7. 7

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    8. 8

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    9. 9

      Huumetuomion saanut Jari Sillanpää jäi keikkatauolle: ”Jari lomailee parhaillaan”

    10. 10

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Madventuresin Tunna Milonoff julkaisi harvinaisen yhteiskuvan Jenni-vaimonsa kanssa: ”16 vuotta sitten tein elämäni parhaan päätöksen”

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. Näytä lisää