Saana, Saini

Ampumahiihto

Valmennustehtäviin palannut Antti Leppävuori: ”Olen vanhat asiat käsitellyt”

Julkaistu:

Ampumahiihto
Kuten Ilta-Sanomat kertoi jo eilen, Ampumahiihtoliitto on valinnut Antti Leppävuoren uudeksi päävalmentajakseen.
Leppävuori on entinen maastohiihdon päävalmentaja ja lajipäällikkö. Leppävuoren ura maastohiihdon lajipäällikkönä päättyi vuoden 2001 Lahden MM-kisoihin, joissa kuusi suomalaishiihtäjää kärysi dopingista. Leppävuori ei saanut toimintakieltoa.

Viime vuodet Leppävuori on ollut Vuokatissa Jyväskylän yliopiston alaisen liikuntateknologian yksikön projektipäällikkönä.

Päävalmentajan paikka tuli auki, kun tehtävää kaksi viime vuotta hoitanut Marko Laaksonen ei ollut kiinnostunut jatkosopimuksesta. Päävalmentajaehdokkaita oli yhteensä kymmenen, joista puolet oli ulkomailta.

Leppävuori ei hakenut paikkaa. Ampumahiihtoliitto otti Leppävuoreen yhteyttä hänen maastohiihdon tietotaitonsa vuoksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Minulla oli suostumiselle edellytys, että jos liitolta löytyy myönteiset rakennuselementit, voin lähteä päävalmentajan tehtävään, Leppävuori sanoi.

Suomen kansainvälinen menestys ampumahiihdossa on ollut 2010-luvulla Kaisa Mäkäräisen varassa. Maailmancupin pisteille ylsivät päättyneellä kaudella hänen lisäkseen vain Mari Laukkanen ja Sanna Markkanen, miehistä ei kukaan.

– Työtä riittää. Tämä on pieni lajiyhteisö, liiton taloudessa nenä on pinnalla. 14–15-vuotiaissa junioreissa on hyvännäköinen ikäluokka, Leppävuori listasi myönteisiä asioita.

MM-Lahti 2001 ei unohdu

Leppävuori ei ole vuoden 2001 jälkeen osallistunut valmennustyöhön. Hän on kuitenkin tutkijana ollut viime vuodet lähellä maastohiihdon valmennusta.

– Kahta viime viikkoa lukuun ottamatta ei ole viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana tullut mieleen, että löytäisin itseni jonkun lajiliiton palveluksesta, hän sanoi.

MM-Lahden dopingpommin 2001 jälkeen suomalaisessa maastohiihdossa ei mikään ollut entisellään.

– Neljä kertaa lähti itseltä työpaikka, monelta meni terveys, Myllylältä ( Mika) henki. Olen vanhat asiat käsitellyt enkä kanna niitä enää mukanani, Leppävuori kertoi.

Leppävuoren sopimuksen pituutta tarkistetaan myöhemmin. Tähtäin on joka tapauksessa seuraaviin olympiakisoihin Etelä-Korean Pyeongchangissa 2018.

Suomalainen ampumahiihto sai uskottavuutensa kannalta eilen helpottavan tiedon, kun Kaisa Mäkäräinen ilmoitti kilpauransa jatkuvan seuraavat kaksi vuotta.

– Kun teimme päävalmentajavalintaa, emme kysyneet Kaisalta, mutta kävin hänen kanssaan keskustelua hyvässä hengessä. Näkemys oli, että Antti Leppävuori pystyy rakentamaan hyvää pohjaa ampumahiihdon tulevaisuudelle, liiton puheenjohtaja Olli Nepponen sanoi.

Mäkäräinen kommentoi päävalmentajavalintaa liiton tiedotteessa:

– Tiedän Antin ajalta, kun olin urheilulukiossa Vuokatissa, joten aivan uudesta tuttavuudesta minulle ei ole kyse, Mäkäräinen kertoi.

– Olen varma, että liitto saa Antista vahvan ja osaavan johtohahmon kehittämään liittomme toimintaa entistä osaavammaksi kaikilla osa-alueilla, koska hänellä on vahva ammattitaito niin valmentamisesta, urheilujohtamisesta kuin myös tutkimuspuolelta, Mäkäräinen päätti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    6. 6

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    7. 7

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    8. 8

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    9. 9

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    10. 10

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    6. Näytä lisää