Ilmari, Ilmo

Ampumahiihto

Kaisa Mäkäräisen kristallijahti kiihtyy

Julkaistu:

AMPUMAHIIHTO
Kaisa Mäkäräinen yrittää tänään jatkaa maailmancupissa siitä, mihin joulukuussa jäi.

KAISA MÄKÄRÄISEN maailmancup on tällä kaudella sujunut paljon ailahtelevammin kuin edellinen. Käyrä osoitti kuitenkin ylöspäin, kun hän jäi joulutauolle.

Viimeisessä kisassa ennen joulua hän otti uransa 17. maailmancupin voiton Pokljukan yhteislähtökisassa ja nousi kokonaistilanteessa neljänneksi.

– Kaisalla on kaikki kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa kautta, Ruhpoldingista tavoitettu päävalmentaja Marko Laaksonen viestitti.

VUOSI piti aloittaa Oberhofissa, mutta Thüringenin lumipula pakotti siirtämään kisat Ruhpoldingiin, jossa kisataan nyt kahtena viikonloppuna peräkkäin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ladut ovat jonkin verran helpommat kuin Oberhofissa, mutta urheilijoille siirto kelpasi. Oberhofin keli kun on tavannut olla joko sateinen, tuulinen tai sumuinen.

KAUDEN 26 osakilpailusta on nyt käyty kahdeksan eli alle kolmasosa. Reilun parin viikon aikana (8.–23.1.) käydään tiiviiseen tahtiin seitsemän kisaa lisää Ruhpoldingissa ja Anterselvassa.

Hyvä vire näissä tammikuun kisoissa voi tuoda ison potin taistelussa kokonaiskilpailun voitosta.

Tänä viikonloppuna ohjelmassa ovat pikamatka, takaa-ajo ja yhteislähtö. Hyvä putki näissä olisi maistuva syntymäpäivälahja maanantaina 33 vuotta täyttävälle Mäkäräiselle.

Ruhpolding on vielä joensuulaiselta valloittamatta, sillä yksikään hänen 17 voitostaan ei ole tullut tässä baijerilaispitäjässä.

Mäkäräisen kilpailijoista esimerkiksi Tshekin Gabriela Soukalova on viihtynyt siellä hyvin. Kaksi vuotta sitten hän voitti sekä normaalimatkan että takaa-ajon.

Soukalovan tasaisuudesta tällä kaudella kertoo se, että hän on vain kerran ollut viiden parhaan ulkopuolella.

MÄKÄRÄISEN lisäksi Suomen joukkueesta ei ole paljon kerrottavaa. Mari Laukkaselle kausi on ollut suuri pettymys.

– Sitä itseluottamusta ei ole löytynyt, että harjoitussuoritukset saataisiin siirrettyä kilpailuun, Laaksonen sanoi Laukkasen ammunnasta.

Positiivista on se, että joulun alla Pokljukassa Laukkanen pääsi viimein maailmancupin pisteille.

Kolmantena naisena Ruhpoldingissa on tämän kauden maailmancupissa debytoiva Laura Toivanen.

MIESTEN puolella tilanne on paljon synkempi.

Sairastelun takia syksyn kisat missanneen Ahti Toivasen piti avata maailmancupin kautensa nyt, mutta hän joutui jäämään kuumeisena pois. Myös tilalle hälytetty Olli Hiidensalo oli torstaina kuumeessa.

Starttiviivalla perjantaina ovat syksyn kisat kiertänyt Tuomas Grönman ja välillä lajia jo lopetellut Sami Orpana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    3. 3

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    6. 6

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Syyte: Komisario painoi 14 rikostutkintaa villasella – epäillyt rattijuoppo, huumekuski ja pahoinpitelijä välttyivät syytteeltä

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kommentti: Presidentti Niinistö, Venäjällä EU:ta pidetään jo vihollisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    9. 9

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    3. 3

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    6. Näytä lisää