Ismo

Ampumahiihto

Saksalaisturisti ihmetteli oluen anniskelua Kontiolahden MM-kisoissa

Julkaistu:

Ampumahiihto
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) työntekijöitä käy ampumahiihdon MM-kilpailuissa kateeksi.
Osa Joensuun YTHS:n väestä on valloittanut Kontiolahden MM-stadionin etukatsomon. Parikymmenpäinen kannustusjoukko viettää kisoissa tyky-päiväänsä, eli parantaa yhdessäololla työyhteisönsä hyvinvointia.

Työpaikkojen hyvää tarkoittavat tyky-päivät voivat puuhasteluineen olla pahimmillaan henkistä kidutusta, mutta Itä-Suomen yliopistolla on osuttu oikeaan.

– Päätimme pitää hyvinvoinnin edistämispäivämme täällä ja tänään jo vuosi sitten. MM-kisat kiinnostavat kovasti, Joensuun YTHS:n toimipisteen vastaava lääkäri Eija Vänskä selvittää.

Kannustusta riittää

YTHS:n ryhmän suosikkeja ovat luonnollisesti Pohjois-Karjalan omat likat, Kaisa Mäkäräinen ja Mari Laukkanen. He saavat etukatsomosta kohta tukea, jahka kisarutiineista päästään.

– Missä meidän kannustuslakana on?, Vänskä huolehtii.

Suomalaismenestys ei jää kiinni YTHS:n poppooseen kuuluvasta Marjo Pennasesta.

– Kannustetaan Kaisa voittoon, hän lupaa.

Mäkäräisen ja Laukkasen kuvat kaunistavat YTHS:n kannustuslakanaa, joka ilmestyy kuin ilmestyykin stadionin A-katsomoon.

– Ollaan tyttöjen puolella, vaikka eivät menestyisikään, Heli Heiskanen lupaa.

"Ei ole helppo laji"

Vaalalaiset Matti ja Tarja Nummi ovat viettäneet Joensuun liepeillä useamman päivän. Edellispäivän ohjelmassa oli Kolin-reissu.

Matti Nummi sihtailee ampumahiihtoa asiantuntijan silmin. Hän otti lajiin tuntumaa 1980-luvun alussa armeija-aikanaan Kainuun rajavartiostossa.

– Pääsin kokeilemaan Suomen huippuihin kuuluneiden Tellan veljesten (Juha ja Ari) varusteilla. Joensuun lähellä Onttolassa oli varusmiesten mestaruuskisat, joissa ammuin sakot 2+2.

– Ei ole helppo laji, ei todellakaan, Nummi nauraa.

Hän on osallistunut tänä talvena pitkien matkojen tapahtumista muun muassa Finlandia- ja Tervahiihtoon. Aktiivista kuntoilijaa harmittaa, että Suomessa tiedotusvälineissä ja julkisessa keskustelussa unelmoidaan vain arvokisamitaleista.

– Jo se, että suomalainen edustaa täällä maataan MM-kisoissa, on iso asia.

Olutrajoitukset hämmentävät

Saksa on ampumahiihdon suurvalta. Sen kunniaksi emdeniläinen Jörg Brahms on lähtenyt saksalaisten kisaturistien mukaan kokemaan MM-fiilinkiä.

– Olen lajissa keltanokka, joten yritän ottaa oppia porukkamme kokeneimmista, hän sanoo.

Saksan ampumahiihdon keskuspaikassa Ruhpoldingissa stadionille on maailmancupin kilpailuissa ahtautunut 30 000–40 000 katsojaa. Tunnelma on tuolloin riehakas.

– Täällä MM-kisoissa oluen anniskelu on rajattu telttoihin. Meillä sellainen ei kävisi päinsä, Brahms vertaa.

Joensuun yliopiston YTHS:n faniporukkaa ei etukatsomon alkoholittomuus haittaa. Kaisa Mäkäräinen puristaa iltavaloissa 15 kilometrin normaalimatkalla loppukirillään MM-pronssille.

– Kaisa on paras, nuori neiti Saara Pennanen tietää A-katsomossa kannustuslakanan suojassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    4. 4

      Poliisi tutkii: Rippikouluikäiset käyttäneet voimakkaita huumeita Iisalmessa – osa vanhemmista tiesi

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. 6

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      Pohjois-Koreasta vapautettu amerikkalainen kuoli oudoissa oloissa – löydettiin palavana puistosta

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    10. 10

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    4. 4

      Poliisi tutkii: Rippikouluikäiset käyttäneet voimakkaita huumeita Iisalmessa – osa vanhemmista tiesi

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. Näytä lisää