Sebastian

Ampumahiihto

Kaisa Mäkäräinen pettyi pahasti Oberhofissa

Julkaistu:

Saksan Miriam Gössner sivakoi lauantaina niin hurjaa vauhtia Oberhofin ampumahiihtoladuilla, että voitti kisan, vaikka plakkariin tulikin kaksi sakkominuuttia.
Kakkoseksi sijoittunut Norjan Tora Berger ja kisan kolmonen Saksan Andrea Henkel ampuivat kumpikin puhtaasti, mutta Gössnerin ohi ei silti ollut asiaa.

Bergeriin tosin eroa kertyi vain kaksi sekuntia, mutta Henkelillä kului ladulla jo yli 24 sekuntia kauemmin kuin Gössnerillä.

Suomen Kaisa Mäkäräiselle päivä oli pettymys, etenkin ammunnan osalta. Makuulta tuli heti kolme sakkoa, minkä jälkeen kisa oli jo pitkälti ohi.

- Sumua oli enemmän kuin harjoituksissa ja eilen miesten viestissä, mutta kaikillehan se on sama. Kyllä ainakin olin näkevinäni tauluille, mutta sumussa kuva helposti hämärtyy. Varsinkin makuulla näin ei tarvitse paljoa käydä, niin laukaus on sivussa, Mäkäräinen luonnehti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
 
"Pidän toivoa yllä"

Hiihtovauhtiaan Mäkäräinen piti aivan kohtuullisena.

- Kai se oli aivan hyvää, vaikka ensimmäinen kierros olikin vähän nihkeää. Verryttelyssä tuntui ihan hyvälle ja olin oikein odottanut, että milloin pääsee irti, kun on ollut tätä kisataukoa.

Muut tytöt olivat kuitenkin aika reippaasti lähteneet liikkeelle. Lopussa en sitten jäänyt enää niin paljoa kärjelle.

- Ei tästä kovin hyvää arvosanaa voi itselleen antaa. Kyllä minä jotain ihan muita sijoituksia lähdin tältä hakemaan, ja ero kärkeenkin oli aika iso. Pakko tässä on toivoa ylläpitää, vaikka tänäänkään ei oikein kulkenut, sen verran paljon on kuitenkin töitä tehty tämän eteen, Mäkäräinen sanoi

Suomen muutkaan edustajat eivät lauantaina loistaneet. Mari Laukkanen otti yhteensä kuusi sakkoa ja oli 76:s. Hän jäi kärjestä 4.13. Sanna Markkanen ampui kaksi sakkoa ja oli 87:s. Eroa kärkeen tuli 5.40.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    7. 7

      Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

    8. 8

      Uskonnollisten ääriryhmien pasmat sekosivat tästä Ateenaan pystytetystä enkelipatsaasta – kuva

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    10. 10

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää