Enni, Eine

Ampumahiihto

Palanderin pisteet haihtuivat ulosajoon

Julkaistu:

Kalle Palanderin kolmaskin paluuyritys alppihiihdon maailmancupissa päättyi pettymykseen.
Kalle Palander raivasi tiensä Yhdysvaltain Coloradossa suurpujottelun toiselle kierrokselle, mutta cup-pisteet jäivät uloslaskun takia lopulta haaveeksi.

Palander lipesi huolimattomuuttaan toisessa laskussa radalta heti lähdön jälkeen. Näin sijoitus 30:n joukkoon pisteille ei toteutunut.

Säärivamman takia maailmancupista ennen kauden alkua lähes kolme vuotta sivussa ollut Palander hävisi avauskierroksella nopeimmalle Yhdysvaltain Ted Ligetylle 2,06 sekuntia ja oli 23:s.

Väliajat enteilivät Palanderin ehtivän 15:n joukkoon, mutta lopussa tullut virhe pudotti sijoitusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Tein älyttömän ison mokan lopussa. Kaikki vauhti meni pois, kun otin viimeisen kummun yli liian suoraan. Loppu meni perseelleen, Palander manaili puhelimitse STT:lle.

- Ei ollut niinkään onnistunut startti, mutta väliajat oli hyviä. Harmi, kun mokasin tuolla lailla. Tarjottiin sijoitusta kymmenen joukkoon, mutta kun ei niin ei.

Palander laski lokakuussa Söldenin cup-suurpujottelussa avauskierroksella 11:nneksi, mutta rinteessä vellonut hernerokkasumu pakotti järjestäjät perumaan toisen kierroksen. Kittilän Levin pujottelussa hänet hylättiin.

"Taistelumeininkiä"

Vuoden 1999 pujottelun maailmanmestari Palander koki Coloradon Beaver Creekissä ensimmäisessä laskussaan, että tuntuma alkaa löytyä.

- On ollut tosi hyvä fiilis koko tämän jenkkireissun. Kun saa startteja alle, kroppa jaksaa laskemista paremmin.

- Rupeaa selkeästi näkymään, että alan olla alueella. Ei tunnu heti startissa, että on hävinnyt, vaan on taistelumeininkiä.

Toiselta kierrokselta karsiutuneista suomalaislaskijoista Markus Sandell oli avauslaskullaan 44:s ja Andreas Romar 57:s.

Palander jatkaa maailmancupia ensi viikonloppuna Ranskan Val d'Iseressä suurpujottelulla ja pujottelulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. 6

      Päätös pitkälle riidalle: Kari Väänänen erosi Rovaniemen Teatterin johtajan tehtävistä

    7. 7

      Tosi tv-tähti laihtui vankilassa yli 45 kiloa: karu arki telkien takana – ”Ei syö ja välttelee muita vankeja”

    8. 8

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    9. 9

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    10. 10

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    10. 10

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    2. 2

      Kolme kuukautta lentokentällä asunut 8-henkinen perhe pääsi vihdoin lähtemään

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. Näytä lisää