Visa

Ampumahiihto

Jukka Leino lähti "Maata kiertävälle radalle"

Julkaistu:

Jukka Leino oli tiistai-iltana Schladmingissa toivottoman tehtävän edessä. Leino lähti kauden viidenteen pujottelukilpailuunsa alppihiihdon maailmancupissa numerolla 48. Toisen väliaikapisteen jälkeen Leino kaatui.

- Tulin kepin viereiseen uraan liian suoraan. Otin aikamoisella riskillä ja lähdin siitä Maata kiertävälle radalle, Leino sanoi.

Hän pystyi jatkamaan matkaa, mutta maalissa eroa kärkeen oli yli kahdeksan ja puoli sekuntia. Lopulta hänen suorituksensa hylättiin.

Olosuhteet eivät olleet häntäpään lähtijöiden puolella. Schladmingissa satoi illalla lunta, ja aamupäivän vesisade oli pehmittänyt kisarinteen.

- Pujottelussa pitäisi näillä lähtönumeroilla saada hyvissäkin olosuhteissa onnistuminen, Leino kertoi.

Suurpujottelut mukaan lukien Leino on kilpaillut tällä kaudella yhteensä yhdeksässä maailmancupin kilpailussa, eikä ole yltänyt pisteille.

- Ne ovat todella tiukassa. Taso vaan kovenee koko ajan, Leino tuumi.

Leino jatkaa Schladmingista Italian Pozza di Fassaan, jossa käydään Euroopan cupin pujottelu 26. tammikuuta. Leino johtaa Euroopan cupia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

  3. 3

    Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

  4. 4

    Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

  5. 5

    Jari Sillanpään maksettavaksi lähes 24 000 euron sakot – näin kovat olivat laulajan tulot vuonna 2016

  6. 6

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  7. 7

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  8. 8

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  9. 9

    Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

  10. 10

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. 6

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  8. 8

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  9. 9

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  10. 10

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

  3. 3

    Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

  4. 4

    Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

  5. 5

    Jari Sillanpään maksettavaksi lähes 24 000 euron sakot – näin kovat olivat laulajan tulot vuonna 2016

  6. Näytä lisää