Enni, Eine

Ampumahiihto

Kaisa Mäkäräinen ei ole antanut dopingkohun häiritä

Julkaistu:

Kaisa Mäkäräinen ei ole antanut Kaisa Variksen dopingkäryn poikiman kohun häiritä valmistautumistaan Östersundin ampumahiihdon MM-kisoihin. Maailmancupissa kaksi palkintosijaa tällä kaudella napannut joensuulainen lähtee luottavaisena lauantaina MM-urakan aloittavaan sprinttikisaan.

- Jos en ole MM-kisojen aikana kertaakaan kymmenen sakissa, niin sitten pitää olla jo aika kovastikin pettynyt. Mutta sijoituksista en mielelläni puhu, koska meidän lajissa niiden arvailu on vaikeaa, Mäkäräinen linjaa MM-tavoitteitaan Östersundissa.

Mäkäräisen mukaan kunnon viimeistely MM-kisoihin on onnistunut hyvin, mutta lauantainen 7,5 kilometrin pikakisa saattaa mennä vielä tuntuman hakuun.

- Voi olla, että se menee vielä vähän kisatuntumaa hakiessa. Itselläni ei välttämättä ole suurimpia odotuksia pikakilpailusta ainakaan hiihtovauhdin puolesta, Mäkäräinen sanoo.

Lauantain pikakilpailussa onnistuminen luo asetelmat sunnuntain 10 kilometrin takaa-ajokilpailuun. Mäkäräisen etukäteen vahvimmat matkat ovat maanantainen normaalikisa ja viikon päästä lauantaina hiihdettävä yhteislähtökisa.

- Liian kauas kärjestä ei pikakilpailussa saa jäädä, että olisi takaa-ajossakin mahdollisuuksia, Mäkäräinen sanoo.

Vuosi sitten Mäkäräinen sijoittui MM-kisojen normaalimatkalla kahdeksanneksi ja yhteislähtökilpailussa seitsemänneksi. Nyt takana on parempi kausi maailmancupissa. Mäkäräinen on mennyt eteenpäin varsinkin hiihtovauhdissa.

- Kausi on mennyt yli odotusten. Myös viimeistelyleiri ja viimeiset harjoitukset ovat menneet hyvin, joten sieltä ei löydy syytä, miksi täältä voisi odottaa hyvää sijoitusta, Mäkäräinen sanoo.

Onko hyvä sijoitus mitali, sitä Mäkäräinen ei halua etukäteen pohdiskella.

- Olen ollut maailmancupissa kauden aikana kahdesti podiumilla, joten siitä näkökulmasta se (mitali) ei ole mahdotonta, mutta nämä ovat MM-kisat. Nyt nähdään, kuinka kukakin on ladannut tänne sitä kuntohuippuaan, Mäkäräinen sanoo.

Mäkäräinen on parhaimmillaan rajuissa nousuissa. Niitä Östersundin kisaladuilla ei ole tarjolla.

- Oltiin viime kesänä täällä kahteen otteeseen leirillä, joten maastot ja ampumapaikka ovat tuttuja. Nämä eivät ole ihan suosikkimaastoni, mutta uskon niiden sopivan minulle riittävän hyvin. Mitään hyvin jyrkkiä ja isoja nousuja ei ole, mutta muutama kohtuullisen kova nousu sentään.

Viime ajat Mäkäräinen on saanut vastailla tuhka tiheään kysymyksiin koskien Variksen käryä. Kohun hän ei ole antanut vaikuttaa omaan työskentelyynsä.

- Sillä siitä selviää, kun jaksaa vastailla kysymyksiin. Olen koettanut olla asian suhteen kärsivällinen, Mäkäräinen sanoo.

Östersundin MM-kisoissa Suomen joukkueeseen kuuluu neljä naisurheilijaa ja viisi miesurheilijaa. Kisat alkavat lauantaina miesten ja naisten sprinttimatkojen kisoilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  4. 4

    Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

  5. 5

    Annimari Korte joutui aggressiivisen ryöstön uhriksi Barcelonassa – ”Tässä on oltu vähän liikaa poliisien kanssa tekemisissä”

  6. 6

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  7. 7

    Haluatko eroon jenkkakahvoista? Yksinkertainen liike päihittää monta muuta

  8. 8

    4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

  9. 9

    Riita talokaupasta kävi kalliiksi molemmille – hinnanalennus hupeni asianajajalle, myyjälle 60 000 euron kulut

  10. 10

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  4. 4

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  5. 5

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  6. 6

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  7. 7

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  8. 8

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  9. 9

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  10. 10

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  2. 2

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  3. 3

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  4. 4

    Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

  5. 5

    Annimari Korte joutui aggressiivisen ryöstön uhriksi Barcelonassa – ”Tässä on oltu vähän liikaa poliisien kanssa tekemisissä”

  6. Näytä lisää