Alppihiihto

Lindsey Vonnin olympiauralle surullinen päätös

Julkaistu:

Pyeongchang 2018
Lindsey Vonnin viimeinen olympiastartti päättyi keskeytykseen alppiyhdistetyn johtopaikalta.
Sveitsin Michelle Gisin on voittanut naisten alppiyhdistetyn olympiakultaa. Gisin löi hopealle jääneen USA:n Mikaela Shiffrinin 0,97 sekunnilla. Sveitsiläisille päivä oli ikimuistoinen, sillä pronssia sai Gisinin maannainen Wendy Holdener 1,44 sekuntia joukkuekaveristaan.

Kultamitali ratkesi, kun syöksylaskussa ylivoimaista vauhtia pitänyt USA:n Lindsey Vonn teki virheen pujotteluosuuden alkuvaiheessa ja joutui keskeyttämään. Kisa oli 33-vuotiaalle Vonnille uran viimeinen olympiatasolla. Vonn ilmoitti jo ennen kisoja, että nämä ovat hänen viimeiset olympiakisansa.

Pyeongchangissa Vonn saavutti pronssia syöksylaskussa. Samalla hänestä tuli alppihiihtohistorian vanhin olympiamitaleille yltänyt nainen. Entinen ennätys oli itävaltalaisella Michaela Dofmeisterilla, joka voitti vuoden 2006 Torinon talvikisoissa kultamitalin sekä syöksyssä että supersuurpujottelussa juuri ennen 33-vuotissyntymäpäiväänsä.

Vonn voitti urallaan lisäksi kaksi olympiamitalia Vancouverissa 2010, jolloin hän oli kultamitalisti syöksyssä ja pronssimitalisti supersuurpujottelussa.

Edit: Korjattu Vonnin ikä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt