Alppihiihdon suomalainen uranuurtaja myöntää: ”22 vuotta olin sitä mieltä, että Venäjälle vain konekiväärin kanssa” - Alppihiihto - Ilta-Sanomat

Alppihiihdon suomalainen uranuurtaja myöntää: ”22 vuotta olin sitä mieltä, että Venäjälle vain konekiväärin kanssa”

Eino Kalpala, 90, kertoo saaneensa Venäjältä ison joukon hyviä ystäviä.

Eino Kalpala on saanut pitkän uransa aikana ystäviä ympäri maailmaa. Viime vuosina heitä on tullut paljon Venäjältä.

7.4.2017 10:58

Suomalaisen alppihiihdon uranuurtaja Eino Kalpala on noin 80-vuotiaan uransa aikana saanut nähdä ja kokea kaikenlaista. Myös vauhdikkaan ja avoimen persoonan mielipiteet ovat vuosikymmenten saatossa vaihtuneet.

90-vuotias Kalpala on ensimmäisiä suomalaisia alppihiihtäjiä, joka harjoitteli ja kilpaili säännöllisesti ulkomailla.

Hän osallistui muun muassa Oslon talviolympialaisiin vuonna 1952 ja Bad Gasteinin MM-kilpailuihin vuonna 1958.

Kalpala kilpailee edelleen aktiivisesti. Veteraanien kansainvälisistä kilpailuista on tullut lukuisia pystejä, joista rakkaimmaksi vauhtiässä mainitsee vuoden 2007 pujottelun maailmanmestaruuden.

Uransa aikana Kalpala on saanut monia ystäviä eri puolelta maailmaa. Nykyään hän sanoo viettävänsä erityisen paljon aikaa venäläisten laskettelijoiden kanssa, joista hänellä on espoolaisessa kaksiossaan runsaasti kehystettyjä kuvia.

Eino Kalpalalla on kotonaan runsaasti kuvia uransa vaiheista ja alppihiihdon mukana tulleista ystävistä.

Kalpala on tutustunut venäläislaskijoihin erilaisissa kisoissa vuosien varrella. Monen kanssa ystävyys on syventynyt.

– Viime kesänä olin viisi viikkoa Venäjällä, aina viikon yhdellä datshalla. Olen käynyt myös muun muassa Äänislinnan kaupunginjohtajan vastaanotolla. Siellä oli 600 hengen hienot tanssiaiset, niin kuin meillä presidentin itsenäisyyspäiväjuhlat, presidentti Urho Kekkosen aikana kolmesti itsenäisyyspäiväjuhlissa vieraillut Kalpala sanoo.

– Venäläiset tulivat myös viime kesänä isoin joukoin syntymäpäivilleni, kun täytin 90 vuotta. Asunnossani yöpyi kuusi ihmistä. Ostin kaksi kumipatjaa, jotta kaikki mahtuisivat luokseni.

Uransa parhaaksi muistoksi Kalpala nimeää erityisen kohtaamisen.

– Kun tapasin Ljuban, Kalpala sanoo hymyillen.

Ljuba on pietarilainen naislaskija, jonka Kalpala on tavannut veteraanikilpailuissa Suomessa. Kaksikon välille on syntynyt tiivis ystävyys.

– Kyllä mulle aina joku ihastus joka paikassa jää, Kalpala vitsailee.

Eino Kalpala vuoden 2016 veteraanien kisoissa Levillä.

Kalpala käy myös vuosittain kilpailemassa veteraanien Pietarin mestaruuskisoissa. Siellä hänelle on kertynyt laskujensa mukaan 39 mestaruutta.

Vielä muutama vuosikymmen sitten Kalpalalla oli Venäjästä vahvat ennakkokäsitykset.

Historian arvet, poliittinen sekavuus ja vahvat ennakkoluulot ovat pitäneet monet varpaillaan itänaapurin asukkaiden suhteen.

Kalpalan ennakkoluulot murenivat, kun hän tutustui paremmin venäläisiin ja kävi katsomassa elämää itärajan takana.

Perhekeskeisyys ja ihmisten ystävällisyys tekivät vaikutuksen.

– 22 vuotta olin sitä mieltä, että Venäjälle vain konekiväärin kanssa. Ystäväni eivät ymmärrä vieläkään, miksi olen koko ajan venäläisten kanssa. Heidän kanssa on mukavaa, he ovat ystävällisiä. Tunnen aina koko perheen, isän, äidin, lapset ja lapsenlapset. Olen joka paikassa kuin kotonani.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?