Severi

Alppihiihto

Sandell säväytti suurpujottelussa - Ligety piti muita pilkkanaan

Julkaistu:

Marcus Sandell on sijoittunut seitsemänneksi alppihiihdon maailmancupin suurpujottelussa Italian Alta Badiassa.
Sijoitus on Sandellille kauden paras ja sivuaa uran toiseksi parasta.
Sandellin kanssa seitsemännen sijan jakoi saksalainen Felix Neureuther. Kaksikko jäi kärjestä 4,77 sekuntia.

– Sijoitukset paranee kisa kisalta. Ensin 15. sija, sitten 12. ja nyt seitsemäs. Ollaan menossa siihen suuntaan mihin pitääkin. Toisella kierroksella en saanut aivan sellaista dynaamisuutta mitä halusin, kun saa sen onnistumaan niin ollaan varmasti vähän korkeammalla tuloksissa, tyytyväinen Sandell totesi.

– Rinne oli tänään hyvässä kunnossa, mutta toisella kierroksella tuli hieman kulumaa. Nämä uudet sukset eivät taivu ihan samalla tavalla kuin vanhat, niin aaltoilevalla pinnalla on vaikeampi saada suksi kiinni rinteen pintaan ja joutuu laskemaan enemmän voimalla. Noin pitkällä radalla jalat huusi aika hyvin tuossa toisen kierroksen lopussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kauden neljännen suurpujottelun voitti ylivoimaisesti amerikkalainen Ted Ligety. Yhdysvaltalaislaskija kukisti toiseksi yltäneen Itävallan Marcel Hirscherin 2,04 sekunnin erolla.

Sandell on sijoittunut maailmancupissa parhaimmillaan viidenneksi vuosi sitten Beaver Creekissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    5. 5

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    6. 6

      Yksi mies torpedoi Hitlerin pääsyn Yhdysvaltain länsirannikolle – ”He pitivät Los Angelesin turvassa ampumatta laukaustakaan”

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    10. 10

      Wahlroos palauttaisi presidentille suuret valtaoikeudet – tätä mieltä ovat presidenttiehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    4. 4

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    5. 5

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    6. Näytä lisää