Senja

Alppihiihto

Poutiaiselle mietomainen sadasosatappio

Julkaistu:

Voitto karkasi Tanja Poutiaiselta pienimmällä mahdollisella erolla maailmancupin suurpujottelussa St. Morizissa. 
Tanja Poutiainen taiteili toisessa laskussa hetken yhden suksen varassa, mutta taisteli maaliin.

Lopulta vain toisen peräkkäisen suurpujotteluvoittonsa ottanut Ranskan Tessa Worley oli suomalaista nopeampi yhden sekunnin sadasosan turvin.

Kisan jälkeen Poutiainen ei jäänyt harmittelemaan matkalle jäänyttä sekunnin sadasosaa.

- Sano muuta. Se sadasosa voi hävitä niin moneen paikkaan, ettei parane jäädä murehtimaan. Ei auta kuin ensi kerralla laskea selvästi kovempaa, Poutiainen kertoi puhelimitse.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poutiainen lähti toiselle kierrokselle jaetulta kolmannelta sijalta. Poutiainen kertoi pulssinsa tihentyneen, kun hän tasapainoili yhdellä suksella.

- Siinä vaiheessa omakin sydänkäyrä oli jossain kurkussa, mutta semmoista sattuu, kun lujaa mennään. Pieniä virheitä ei voi varoa, Poutiainen naureskeli.

Toisen kierroksen alkua siirrettiin voimakkaan tuulen takia tunnilla.

- Tuuli oli kova, ja oli ihan oikein, että toisen kierroksen alkua siirrettiin. Kun sitten laskettiin, oli ihan hyvä keli, Poutiainen kertoi.

Uudet välineet ja tekniikka

Poutiainen on täksi kaudeksi hakenut lisää vauhtia suurpujotteluun uusista välineistä ja uudesta tekniikasta.

- Kyllä näyttää siltä, että (tekniikka) on löytynyt. Uudet välineet vaativat, että niitä lasketaan vähän eri tavalla, jotta niiden ominaisuudet saadaan parhaiten käyttöön. Myös uudet valmentajat ovat hakeneet hieman uudenlaista laskutyyliä minulle, ja se näyttää toimivan hyvin.

Poutiaisen alkukausi on sujunut erinomaisesti. Palkintosija oli hänelle kauden kolmas. Sekä suurpujottelucupissa että maailmancupin kokonaiskisassa suomalainen on kolmantena.

- Nyt on hyvällä mallilla molemmat lajit. Tekniikka ja uudet välineet, joita on ajettu sisään, toimivat. Nyt niitä täytyy pitää yllä, tarvitaan hyviä treenejä eikä saa tuudittautua hyvään oloon, Poutiainen linjasi.

Sanni Leinosen pääsy toiselle kierrokselle jäi parin sekunnin kymmenyksen päähän. Leinonen oli 35:s.

- Harmittaa, kun oli noin pienestä kiinni. Otin turhankin varovaisesti keskivaiheen kummuissa, koska huomasin edeltävillä laskijoilla olevan ongelmia niissä. Ei näköjään pitäisi katsella toisten suorituksia,
Leinonen sanoi.

Naisten suurpujottelu, St Moritz

Alppihiihto
Maailmancup
St. Moritz
Naiset, suurpujottelu

1) Tessa Worley Ranska 2.10,70 (1.06,38+1.04,32)
2) Tanja Poutiainen Suomi 2.10,71 (1.06,22+1.04,49)
3) Tina Maze Slovenia 2.11,01 (1.06,22+1.04,79)
4) Anemone Marmottan Ranska 2.11,22 (1.07,14+1.04,08), 5) Marie-Michele Gagnon Kanada 2.11,49 (1.07,37+1.04,12), 6) Taina Barioz Ranska 2.11,76 (1.06,60+1.05,16), 7) Lindsey Vonn USA 2.11,77 (1.07,46+1.04,31), 8) Julia Mancuso USA 2.11,88 (1.06,58+1.05,30), 9) Andrea Fischbacher Itävalta 2.12,04 (1.07,38+1.04,66), 10) Viktoria Rebensburg Saksa 2.12,26 (1.05,75+1.06,51). - Sanni Leinonen Suomi karsiutui 2. kierrokselta (avauskierroksen 35:s).
Suurpujottelucup (3/8 kilpailun jälkeen): 1) Worley 232, 2) Rebensburg 206, 3) Poutiainen 156, 4) Kathrin Hölzl Saksa 140, 5) Maze 118, 6) Anemone Marmottan Ranska 103.
Kokonaiskilpailu (8/38): 1) Maria Riesch Saksa 526, 2) Vonn 381, 3) Poutiainen 276, 4) Rebensburg 250, 5) Elisabeth Görgl Itävalta ja Mancuso 236.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

    2. 2

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    3. 3

      Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

    4. 4

      Autokauppiaalle vankeutta kiskonnasta: lainan korko 1 745 prosenttia – uhreja 40

    5. 5

      Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

    6. 6

      Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

    7. 7

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    8. 8

      Armi Toivanen joutuu jatkuvasti kiusallisiin tilanteisiin julkisuuskuvansa vuoksi – jopa lääkärin vastaanotolla: ”Se on hämmentävää”

    9. 9

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    10. 10

      Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    5. 5

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    8. 8

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    9. 9

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    10. 10

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

    2. 2

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    3. 3

      Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

    4. 4

      Autokauppiaalle vankeutta kiskonnasta: lainan korko 1 745 prosenttia – uhreja 40

    5. 5

      Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

    6. Näytä lisää