Lempi

Alppihiihto

Anja Pärsonilla on mennyt kaikki pieleen

Julkaistu:

Ruotsin Anja Pärson laskuissa Val d'Iseren MM-rinteillä ei ole ollut samaa varmuutta kuin edellisissä alppihiihdon MM-kisoissa Ruotsin Åressa. Kotikisoissa kolme mestaruutta voittanut Pärson ole voittanut Ranskassa vielä yhtään mitalia.

- Huono viikko. Paljon huonoa onnea. En ole missään vaiheessa löytynyt vauhtia ja tasaisuutta, kahdenneksitoista syöksylaskussa pudonnut Pärson totesi.

Pärson arvosteli naisten vauhtilajien rinteitä kovin sanoin ennen kisoja. Maanantaisessa syöksylaskussa hän näytti kuitenkin päässeen sinuiksi rinteen kanssa. Hän piti parasta vauhtia kahdessa ensimmäisessä väliaikapisteessä, mutta teki sitten virheen, joka pudotti hänet yli kahden sekunnin päähän kisan voittaneesta amerikkalaisesta Lindsey Vonnista.

- Olin tänään hyvässä vauhdissa, mutta täällä on jokaisessa kilpailussa joku asia mennyt mennyt pieleen. Kerran liukastelin rinteen jäisellä osuudella ja kerran arvioin yhden kaarteen väärin, Pärson kertaili.

Urallaan seitsemän maailmanmestaruutta ja viisi olympiamitalia voittanut Pärson ei ole tällä kaudella ollut parhaimmillaan maailmancupissa. MM-kisoihin hän tuli silti kokemuksensa ansiosta yhtenä menestyjäsuosikeista. Ranskassa Pärsonilla on jäljellä kaksi mahdollisuutta mitalin voittamiseen, suurpujottelu ja pujottelu. Ne lasketaan vaativalla Bellevarde-rinteellä.

- En ole laskenut Bellevardelle vielä, mutta katselin miesten kisoja sillä ja se näytti erittäin vaativalta. Suurpujottelu tulee olemaan fyysisesti haastava. Monella tulee olemaan vaikeuksia päästä loppuun asti, Pärson ennusti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  2. 2

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

  5. 5

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  6. 6

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  7. 7

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  8. 8

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  9. 9

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  10. 10

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  2. 2

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

  5. 5

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  6. Näytä lisää