Heikki, Henna

After Dark

Pohjolan huligaanit hiihtävät katoilla ja kaiteilla - Katso leffan traileri!

Julkaistu:

FREESKI
Veli Creative tuotantoyhtiö kuvaa Nordic Hooligans laskuleffaansa toista kautta. Kaksivuotisen leffaprojektin ensi-iltaa vietetään ensi syksynä.
Nordic Hooligans leffaprojekti sai alkunsa reilu vuosi sitten. Elokuvaa kuvattiin jo viime talvena ja kuvaukset saatetaan loppuun näillä lumilla.

- Keskitymme vahvasti visuaaliseen ulosantiin. Uskon, että olemme tekemässä jotain uutta tässä skenessä, elokuvan tuottaja Rasmus Poikonen kertoo.

Nordic Hooligans elokuvasta tulee noin 20 minuuttinen lyhytelokuva. Rasmus Poikosen mukaan leffa esitetään ensin televisiossa, jonka jälkeen se laitetaan nettijakeluun.

Projektissa on mukana neljä urbaaniin laskemiseen keskittyvää vapaahiihtäjää, Roope Poikonen, Paul Mikkonen, Otto Venäläinen ja Otso Räisänen. Leffan laskijat ovat aiemmin tähdittäneet Neli Picturesin leffoja Cold Passion ja Unaffected. Paul Mikkonen on esiintynyt myös muutamassa Nipwitzin wepisodissa.

- Tavoitteeni tämän projektin puitteissa on ylittää oma osaamiseni sekä tuoda omaa näkemystäni ja tyyliä katulaskuun. Toivon, että saamme nähtäville hienon tuotoksen, josta näkee, että sen eteen on tehty paljon duunia, Paul Mikkonen sanoo.

Poikosen mukaan projekti on hyvällä mallilla. "Huligaanien" tavoitteena on saada elokuva alan suurimpien leffafestareiden ohjelmaan.

- Varsinkin siihen nähden miten huono viime talvi oli, olemme saaneet kuvattua paljon hyvää materiaalia. Nordic Hooligansista tulee
visuaalisempi kuin mitä urbaanin freeski-elokuvan saralla on totuttu näkemään, Poikonen lupaa.

Katso Nordic Hooligans leffan teaseri!
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  2. 2

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  3. 3

    Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

  4. 4

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  5. 5

    Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

  6. 6

    Gmailiin on tehokas suojakeino – alle yksi kymmenestä käyttää

  7. 7

    Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  10. 10

    Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

  3. 3

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  4. 4

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

  6. 6

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  7. 7

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  8. 8

    ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  2. 2

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  3. 3

    Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

  4. 4

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  5. 5

    Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

  6. Näytä lisää