Liisa, Elisa

After Dark

Suomalaiset rikkoivat laskuvarjohypyn maailmanennätyksiä

Julkaistu:

SKYDIVE
European Skydive Challange -tapahtumassa Espanjassa rikottiin lauantaina neljä uutta kuviohyppäämisen maailmanennätystä. Tapahtumassa tehtiin myös pää edellä hypättävän muodostelman Euroopan ennätys, jossa mukana oli pankkiiri Björn Wahlroosin poika Thomas Wahlroos.
Molempien tyylien ennätyshyppyihin osallistui suomalaishyppääjiä.

Ensimmäinen uusi maailmanennätys tehtiin 20.9 kuviohyppäämisessä. Ennätystä tekemässä oli 106 hengen hyppääjäryhmä, joka teki ns. kahden pisteen kuvion.  Kahden pisteen hypyssä muodostetaan kaksi erilaista ennalta suunniteltua kuviota. Kuvion vaihdoksessa hyppääjät vaihtavat paikkaa ja otteita, joilla hyppytovereihin tartutaan kiinteän muodostelman aikaansaamiseksi.

Kahden pisteen 106 hyppääjän kuvion muodostamisen jälkeen sama ryhmä onnistui rikkomaan oman tuoreen ennätyksensä tekemällä kolmen pisteen kuvion. Ennätys meni vielä seuraavana päivänä kahdesti  uusiksi, kun ryhmä hyppäsi ensin neljän ja sitten vielä viiden pisteen kuvion.

Kuviohypyissä oli mukana suomalaishyppääjät Jorma Löfgren ja Nadja Lönnroth.

Sunnuntaina syntyi myös Freefly-hyppääjien tekemä Euroopan ennätys, jossa 96 hyppää teki yhden pisteen pää edellä hypättävän "Headdown"-muodostelman.

Yhden pisteen hypyssä ryhmä muodostaa yhden ennaltasuunnitellun kuvion, jossa jokaisella hyppääjällä on oma, tarkalleen määritelty paikkansa, joka ei hypyn aikana muutu.

Uuden koulukunnan Headdown-hypyssä lennetään ylösalaisin, mikä on huomattavasti haastavampaa kuin perinteisessä maha-asennossa lentäminen.

Headdown-kuviossa olivat Suomesta mukana Heini Elo, Ari Inki, Markku Tolvi, Osku Siivonen, Mauri Väistö ja Thomas Wahlroos.

Ota kantaa

Kuinka päin?

Mahat kohti maata. 40% Päät edellä. 60%
Ääniä yhteensä 612

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. 6

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Muistatko vielä Bonanzan? Vain yksi lännensarjan päätähdistä ei käyttänyt peruukkia!

    9. 9

      Selkä jumissa, ryhti lysyssä? Kiinnitä huomio unohdettuun lihasryhmään ja ongelma voi ratketa

    10. 10

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    9. 9

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. Näytä lisää