Mauno, Maunu

Yleisurheilu

Usain Boltin ura päättyi dramaattiseen loukkaantumiseen!

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Usain Boltin jalka petti kesken loppusuoran.
Jamaikan ja Usain Boltin unelma 100 metrin viestikullasta karkasi Boltin loukkaantumiseen.

Viimeistä osuutta juossut Bolt loukkasi jalkansa osuutensa alkuvaiheessa ja joutui keskeyttämään juoksunsa.

Bolt jäi makaamaan maahan muiden kilpailijoiden juostessa hänen molemmilta puoliltaan maaliin. Järjestäjät toivat radalle jo pyörätuolinkin, mutta aikansa radan pinnassa maannut Bolt nousi ylös ja linkutti pois kentältä omin avuin.

Kisan voitti Britannia, ja Yhdysvallat oli toinen. Japani otti MM-pronssia.

Usain Boltin häikäisevä ura päättyi katkerasti.

Bolt hallitsi pikajuoksumatkoja 100 ja 200 metriä sekä 4x100 metrin viestiä MM-kisoissa vuodesta 2009 lähtien. 2011 Daegussa hän jäi 100 metrillä ilman mestaruutta vilppilähdön vuoksi. Lontoossa jamaikalainen ei juossut 200 metrillä ja 100 metrillä hän jäi MM-pronssille.

Kaikkiaan Bolt saavutti huikealla urallaan kahdeksan olympiakultaa, 11 maailmanmestaruutta, kaksi MM-hopeaa ja MM-pronssin.

Tulokset

Lontoon MM-kisat, miehet 4x100 metrin viesti

1) Britannia 37,47 (kk) (Chijindu Ujah, Adam Gemili, Daniel Talbot, Nethaneel Mitchell-Blake), 2) USA 37,52 (Mike Rodgers, Justin Gatlin, Jaylen Bacon, Christian Coleman), 3) Japani 38,04 (Shuhei Tada, Shota Iizuka, Yoshihide Kiryu, Kenji Fujimitsu), 4) Kiina 38,34 (Zhiqiang Wu, Zhenye Xie, Bingtian Su, Peimeng Zhang), 5) Ranska 38,48 (Stuart Dutamby, Jimmy Vicaut, Mickael-Méba Zézé, Christophe Lemaitre), 6) Kanada 38,59 (Gavin Smellie, Aaron Brown, Brendon Rodney, Mobolade Ajomale), 7) Turkki 38,73 (Yigitcan Hekimoglu, Jak Ali Harvey, Emre Zafer Barnes, Ramil Guliyev). Jamaika keskeytti (Omar McLeod, Julian Forte, Yohan Blake, Usain Bolt).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

    2. 2

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    3. 3

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    8. 8

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    9. 9

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    10. 10

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

    2. 2

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    3. 3

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    6. Näytä lisää