Urpo

Yleisurheilu

Valikko

Tuliko dopingkäryjen ME? Kreikkalaisurheilija kärysi, kärysi ja kärysi

Julkaistu:

DOPING
Vuosien 2004 ja 2008 olympiamitalisti Hrysopiyi Devetzi saattaa menettää mitaleita uusintatestien takia.
Kreikka panosti voimallisesti vuoden 2004 olympiakisoihin, jotka järjestettiin Ateenassa. Yksi noiden kisojen mitalisteista oli kolmiloikkaaja Hrysopiyi Devetzi, joka pomppi kotiyleisön edessä hopealle.

Devetzi oli lajin kärkikahinoissa seuraavat neljä vuotta, sillä Göteborgin EM-kisoista tuli hopeaa kesällä 2006 ja vuotta myöhemmin Osakan MM-areenalla pronssia. Pekingin olympiakisoissa hän loikki jälleen mitaleille ollen kisan kolmonen.

Devetzin komea ura katkesi keväällä 2009, jolloin hän kieltäytyi dopingtestistä. Antidopingsääntöjen mukaan testistä kieltäytyminen katsotaan dopingrikkomukseksi, joten kreikkalaiselle langetettiin kahden vuoden kilpailukielto.

Kieltoa ei tarvinnut panna täytäntöön, kun Devetzi ilmoitti lopettavansa urheilun.

Keväällä 2011 hän muutti mielensä ja oli aikeissa palata kilpakentille. Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) tyrmäsi paluuaikeet. IAAF aktivoi aikaisemmin annetun kilpailukiellon, ja Devetzi sai luopua aikeestaan hypätä Lontoon olympiakisoissa 2012.

Kolmas kerta toden sanoo

Devetzi täytti tammikuussa 40 vuotta, joten loikat lienevät tältä erää loikittu. Kaiken lisäksi Devetzi saattaa menettää saavuttamiaan mitaleita.

Kreikan yleisurheiluliitto (SEGAS) ilmoitti viime vuoden lopulla, että IAAF:n uusintatesteissä Devetzin vuonna 2007 antama näyte on osoittautunut positiiviseksi.

Eikä siinä vielä kaikki. Kreikkalaisen Protothema-sivuston tuoreen uutisen mukaan myös Devetzin vuoden 2008 olympiakisoissa antama näyte on osoittautunut uusintatestissä positiiviseksi.

Jos kreikkalaismedian tiedot pitävät paikkansa, Devetzillä olisi kolme dopingrikkomusta kolmen vuoden sisällä. Taitaa olla maailmanennätys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    6. 6

      Lippu noussut Presidentinlinnan katolle –  presidentti Koiviston hautajaispäivän vietto on alkanut

    7. 7

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    8. 8

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    6. Näytä lisää