Soini, Veini

Yleisurheilu

David Söderberg kamppaili moukarihäkissä myös myrskytuulen kanssa: ”Se tarttui minuunkin”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Olympialaisissa heittänyt moukarimies toipui Riosta yllättävän nopeasti.
Jopa moukarinheittäjä David Söderberg joutui kamppailemaan Lappeenrannan Eliittikisoissa Rauli-myrskyn liepeillä puhkuneita puuskia vastaan. Söderberg taiteili tuulenpuuskien lomassa voittotuloksen 74,95, jolla hän jätti Tuomas Seppäsen toiseksi reilun metrin erolla.

– Uskomaton tuuli. Se tarttui minuunkin joissakin pyörähdyksissä, Söderberg kertoi ja näytti kehollaan, miten tuuli meinasi seisauttaa pyörähdykset kesken.

Rauli sai Söderbergistä vertaisensa vastuksen. Söderberg nojasi tuuleen satakiloisella kehollaan ja sai kolmella ensimmäisellä heitollaan moukarin yli 74 metrin.

– Rion olympialaisten jälkeen oli aika epävarma fiilis koko viikon, mutta yllättävän hyvin meni, Söderberg kertoi.

– Jäi sellainen olo, että olisin voinut heittää kuusi heittoa lisää.

Söderberg tunsi, että näpeistä olisi voinut karata pitkäkin kaari. Neljäs oli lähellä, mutta tuki ei pitänyt, ja heitto meni rikki.

– Siinä oli hyvät tehot, mutten jaksanut pitää kehoa tiukkana.

Pitkä moukarikaari säästyi viikon kuluttua Tampereella järjestettävään maaotteluun Ruotsia vastaan. Niin Söderberg uskoo.

– Tampereella on joku magneetti, joka vetää moukaria, Söderberg virnuili.

– Olen aina heittänyt siellä yli 74 metriä. Nytkin voi tulla hyvä tulos, jos uusitun stadionin rinki on hyvä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää