Elviira, Elvi

Yleisurheilu

Valikko

KOK:n puheenjohtajalta pöyristyttävä vastaus henkensä puolesta pelkäävälle Venäjän dopingpaljastajalle

Julkaistu:

Rio 2016
Tietoja Venäjän dopingista paljastaneiden Vitali Stepanovin ja Julia Stepanovan tilanne puhuttaa.
Venäläinen juoksija Julia Stepanova kertoi uutistoimisto Reutersille tiistaina pelkäävänsä henkensä puolesta. Stepanova ja hänen Venäjän antidopingkomiteassa aiemmin työskennellyt miehensä Stepanov joutuivat muuttamaan kotoaan Venäjältä Saksaan 2014 turvallisuutensa vuoksi. Myöhemmin he joutuivat vielä muuttamaan USA:han salaiseen olinpaikkaan.

– Jos meille tapahtuu jotain, teidän pitää tietää, ettei se ole sattumaa, Stepanova sanoi.

Stepanova kertoi myös, että hakkerit olivat murtautuneet Wadan tietokantaan.

– Ainoa syy, miksi joku hakkeroituisi Adams-järjestelmään, on selvittää jonkun tarkka sijainti. Päätimme, että on turvallisempaa muuttaa, Stepanova kertoi Reutersille.

Kansainvälinen olympiakomitea ei puheenjohtajansa Thomas Bachin suulla ainakaan tarjonnut juuri sympatiaa Stepanovalle, kun häneltä kysyttiin, onko KOK tukenut dopingpaljastajia riittävissä määrin.

– Me emme ole vastuussa mistään vaaroista, jotka voivat rouva Stepanovaa odottaa, Bach kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Bach kieltäytyi jatkokommenteista. Jää nähtäväksi, miten urheilijat ja antidopingtyöntekijät tulkitsevat Bachin kommentit pohtiessaan omia aikeitaan paljastaa mahdollisia väärinkäytöksiä.

Stepanova on ollut usean vuoden ajan myrskyn silmässä. Vuonna 2013 hän jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Hän alkoi paljastaa tietoja Venäjän dopingista kahden vuoden kilpailukieltonsa aikana. Pariskunnan paljastukset olivat alkusysäys Venäjän dopingvyyhdin paljastumiselle.

Stepanova sai kansainväliseltä yleisurheiluliitolta IAAF:ltä luvan kilpailla Riossa paljastustensa jälkeen, mutta KOK eväsi lopulta kisaluvan. Sen sijaan KOK kutsui Stepanovan kisavieraaksi.
  • rio2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on syönyt maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    3. 3

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    6. 6

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    7. 7

      Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

    8. 8

      Ruotsalainen kiekkotähti mukana kuolonkolarissa – 200 km/h kilpa-ajo maantiellä päättyi lapsuudenystävän kuolemaan

    9. 9

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    10. 10

      Pizza jäi pöydälle kun polttopullo lensi – video kertoo miltä espoolaispizzeriassa näyttää räjähdysmäisen tulipalon jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    8. 8

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    9. 9

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    10. 10

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on syönyt maksansa sairaaksi –kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    3. 3

      Salma Hayek esittelee upeaa tiimalasivartaloaan – poseeraa sensuellisti yläosattomissa

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    6. Näytä lisää