Miia, Mira, Mirva

Yleisurheilu

Valikko

Kenestä Suomen kolmas keihäsmies Rioon? Taas sama taistelupari – ”En keihäänheitosta muista vastaavaa tilannetta”

keihäänheitto
Teemu Wirkkala ja Ari Mannio ratkaisevat jo neljännen kerran arvokisapaikan keskenään.

JO AJAT SITTEN Rion olympiakisoihin valittujen Antti Ruuskasen ja Tero Pitkämäen murskaava ylivoima kotimaassa on nostattanut nettikansan keskuudesta jopa vaatimuksia, joiden mukaan kisoissa pärjättäisiin erinomaisesti kahdella suomalaisheittäjällä.

Kalevan kisojen sunnuntain loppukilpailun jälkeen Olympiakomitealle joko Teemu Wirkkalan tai Ari Mannion valintaa esittävä Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen naurahtaa ajatukselle.

– Siinä kävisi sillä lailla, että jompikumpi tai kumpikin hakisi olympiapaikkaa urheilun oikeusturvalautakunnan kautta – ja menestyksekkäästi. Kumpikin täyttää valintakriteerit.

Esityksen vastaanottavan Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön lajivastaava Mika Lehtimäki toivoi kaksikolta kauden parasta.

– Ihanne olisi, että pojat heittäisivät yli A-rajan eli 83 metrin ja että spekuloitavaa ei jäisi.

WIRKKALA JA MANNIO ratkaisevat arvokisapaikan keskenään jo peräti neljännen kerran. Ja kolmannen kerran käytännössä suoralla kerrasta poikki -kilpailulla.

Tämän kesän EM-kilpailuihin Mannio valittiin näyttökilpailuiksi nimettyjen tapahtumien kokonaisarvion pohjalta.

Vaasassa 2013 läpi kesän hitaasti lämmennyt Wirkkala vei Moskovan MM-paikan hiipumassa olleelta Manniolta, jonka valmentajaisä Tapio Mannio arvioi tuolloin värikkäästi Kemppaisen ammattitaitoa.

Vuonna 2014 Zürichin kolmas EM-paikka meni Lassi Etelätalolle, mutta viime kesänä Porissa Mannio ja Wirkkala ratkoivat jälleen suoraan taivaspaikan Ruuskasen ja Pitkämäen takana. Silloinkin sen vei Wirkkala, mutta hän loukkaantui ja Mannio pääsi varamiehen paikalta Pekingin MM-kisoihin.

KOVA, kalkkiviivoille venynyt taistelu arvokisapaikasta on ilmeisesti imenyt kaksikosta mehuja, sillä sekä Moskovassa 2013, Pekingissä 2015 että Amsterdamissa 2016 Mannio tai Wirkkala on hyytynyt karsintaan.

Urheiluliiton paljon nähnyt toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä näkee Mannio–Wirkkalassa jo klassikon ainesta.

– En keihäänheitosta muista vastaavaa tilannetta kahden urheilijan väliltä ja näin pitkältä ajalta. Joskus on useampi mies heittänyt ristiin ja vaikeuttanut sillä lailla valintatilannetta.

– Hankalia valintatilanteita koettiin esimerkiksi miesten kuulantyönnössä 2000-luvun taitteessa, kun taso oli laaja ja kova, Mäkelä muisteli.

Miten sunnuntaina käy?

– En tässä asemassa halua veikata. Yleisellä tasolla Wirkkalan potentiaali lienee vähän kovempi mutta Mannion varmuus parempi.

– Olympiakisoissa kummallakin on edellytys heittää hyvä sijoitus. EM-kisoissa nähtiin, ettei mitalikaan aina niin ihmeellisiä vaadi, Mäkelä mietti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    6. 6

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    7. 7

      Nainen tuikkasi miestä teräaseella Joensuussa

    8. 8

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    9. 9

      200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

    10. 10

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    6. Näytä lisää